Muoviplast 6/2024

Oy:n Terja Koskenojan esitys. Woodiolla odotetaan innolla biopoh- jaisten hartsien kehittymistä. Vielä tulevaisuuteen sijoittuvista bio- komposiittituotteista kuultiin VTT:n Miika Nikinmaalta esityksessä, jossa kuultiin PLA/luonnonkuitu -tuotteiden valmistamisesta kuuma- puristamalla. Materiaalin tuotedemonstraatioksi valmistettiin istui- nosa ISKU:n istuimeen. Projektille odotetaan jatkoa, jotta demoistui- mia saadaan tehtyä lisää ja niitä päästään testaamaan paremmin, sillä nyt valmistettua istuinta ei raaskittu iskeä rikki. Komposiitit tulevaisuuden materiaaleina Kun tulee kysymyksiä siitä, minkälainen komposiittimateriaalien tu- levaisuus voisi olla, on Jyrki Vuorinen Tampereen yliopistosta mies paikallaan hahmottelemaan vastausta. Komposiittimateriaaleille tuu- livoima on iso asia. Tuulivoimaloita rakennetaan jatkuvasti paljon ja niiden lapojen pituus kasvaa. Tällä hetkellä maatuulivoimaloiden maksimisiivenpituudet lähestyvät jo 100 metriä ja ennusteen mukaan vuonna 2035 voisi olla tuulivoimaloita, joiden lavat olisivat jopa 150 m pitkiä. Näihin saadaan uppoamaan merkittäviä määriä lujitemuoveja, joiden lujitteena hiilikuidun määrä kasvaa siiven pituuden kasvaessa. Alle 50 m siivissä jopa 91 % käytetystä lujitteesta on lasikuitua, kun taas yli 70 m pitkissä hiilikuitulujitteen määrä nousee jopa 60 %:iin. Autoissa Jyrki Vuorinen ei näe komposiitteja niinkään korima- teriaalina kuin akkujen koteloissa. Tässäkin sovelluksessa kompo- siittien kilpailuvaltteina ovat muun muassa materiaalin keveys, sen korroosionkesto ja kykyä eristää lämpöä. Vetytaloudessa komposii- tit toimivat loistavasti vedyn säiliömateriaaleina juurikin samoista syistä. Ilmattomien (NPT, Non-Pneumatic Tyres) renkaiden vanteisiin komposiitti on loistava valinta. Ilmattomia renkaita ei ihan heti näh- dä autoissa, mutta pienten kuljetuslaitteiden alle ne sopivat mainiosti jo nyt. Nyt kannattaa katsoa vaikkapa ”Alepa-robotteja” ja bongailla niiden renkaiden materiaaleja. Tekoäly teollisuuden tekijänä Toki seminaarin ohjelmatoimikunta oli ajanhermolla siinä(kin) suh- teessa, että osallistujat saivat kuulla tekoälyn (AI, Artifical Intelligence) mahdollisuuksista. Materiaalien kehittäminen ja tuotteiden suunnit- telu ovat ehkä niitä sovelluskohteita, joihin AI:n ajattelee sopivan. Tekoälylle saa syötetty suuria määriä tietoja ja se käsittelee ne no- peasti ja tätä ominaisuutta käytetään myös tuotantoprosessien opti- moimisen apuna. Prosessin kontrolloimisessa tekoäly on luotettavampi kuin ihmissilmä ja iso etu, joka sitä käyttämällä voidaan saavuttaa, on säästö huoltokustannuksissa, kun AI-pohjainen prosessi pitää jat- kuvasti systeemiä silmällä ja osaa ehdottaa huoltotoimia ennen kuin varsinaiset ongelmat ilmenevät. Valmet Automotiven Ville Rantala avasi seminaarin osallistujille

sitä, minkälaisia askeleita heillä on otettu tekoälyn hyödyntämisessä. Tekoäly tulee tavalla tai toisella vaikuttamaan teollisuuteen laajasti ja nyt on aika selvitellä sitä, missä oikein on kyse omassa yrityk- sessä. Luonnollinen aloitusvaihe on asettaa AI:n käytölle tavoitteet kuten esimerkiksi tuotannon tehokkuuden kasvattaminen ja kerätä sille työkaluiksi kattavat esitiedot. Tekoäly oppii jatkuvasti ”työsken- nellessään” ja on tärkeää seurata, ohjaako se toimintaa toivottuun suuntaan. Nopeita voittoja ei ole tarjolla tässäkään kehitystyössä, jo- ten on tärkeää kasvattaa tavoitteita vähitellen ja koittaa pitää ne so- pivan realistisina. Kehitystä standardien rintamalla Yhtenä tekijänä siinä, että komposiittien käyttäminen rakentamisessa (construction) ei lisäänny toivotulla tavalla voi olla se, ettei materiaalil- le ole rakentamisen standardeja. Nyt on saatu komposiittirakenteiden suunnittelustandardi CEN TS 19101 siihen vaiheeseen, että se julkais- taan harmonisoiduksi standardiksi viimeistään kahden vuoden kulut- tua. Lisäksi näyttää todennäköiseltä, että työ komposiittirakenteiden toteutuksen (Execution Code for composite structures) eurokoodityö saadaan pian alkuun. Eric Mopussieux Exel Compositesilta kertoi värikkäästi siitä työstä, jota on tehty jo 20 vuotta sen eteen, että CEN TS 19101 toteutuu Business Finlandin rahoitusinstrumentteja teollisuuden hankkeisiin Sauli Eerola Muovipoli Oy:stä muistutti esityksessään siitä, min- kälaista rahoitusta Business Finland (BF) tarjoaa yritysten TKI- toimintaan. Tärkeitä asioita ovat liiketoiminta- ja vientipotentiaali se- kä tutkimuksellisuus, mikä tarkoittaa, että hankkeessa • luodaan uutta osaamista, joka tuo kilpailuetua kansainvälisillä markkinoilla. • tavoitellaan merkittävää kasvua etenkin vientimarkkinoilta. • projekti sisältää yhteistyötä tutkimuslaitosten ja pk-yritysten kanssa. BF-projektit voivat olla yritysten omia TKI-hankkeita, tutkimuslai- tosten omia hankkeita, co-research-hankkeita, joissa on mukana sekä tutkimuslaitoksia ja yrityksiä tai sitten yritysten ja tutkimuslaitos- ten yhteisiä co-innovation-hankkeita. Suurista ekosysteemiohjelmista Sauli mainitsi SIPIRT:in, joka on muovialaan läheisesti liittyvä Borealis Polymers -vetoinen hanke. SPIRIT:in Borealis-veturin perässä on jo 20 ”vaunua” eli hanketta ekosysteemin eri alueilta. Muovipoli Oy:ssä on yrityksille tarjolla osaamista BF-rahoituksen hakemisesta. Seminaarin ohjelmaan kuului myös aktiivinen sukellus kompo- siittien kiertotalouden teemoja R-strategioiden kautta. Iltapäivän fasilitoivat CLIC:in Anna Tenhunen-Lunkka ja Nina Hurme se- kä Tampereen yliopistolta Essi Sarlin, Mikko Kanerva, Jesse

Savolainen ja Pauli Hakala. Iso kiitos seminaarin osallistujille, jotka jaksoivat sitkeästi keskustella ja ideoida. Tästä sessiosta kerätyn aineiston perusteel- la on mahdollista vaikkapa alkaa rakentaa suoma- laisen komposiittiteollisuuden kestävien ratkaisujen tiekarttaa. Lujitemuoviseminaarin yhteydessä pidettiin tä- näkin vuonna Komposiittijaoston yleiskokous, jossa keskusteltiin jaoston toiminnan suuntaviivoista ja va- littiin sille hallitus vuodeksi 2025. Kymmenhenkisen hallituksen kausi jäsenyritysten edustajille on kaksi- vuotinen ja vuosittain vaihtuu puolet sen jäsenistä. Tarkemmat tiedot hallituksen kokoonpanosta löytyvät verkosta www.plastics.fi/komposiitti. Ensi syksynä tapaamme taas jossain päin Suomea uusien seminaariaiheiden äärellä ja pääsemme tutus- tumaan lähemmin joihinkin komposiittialan yrityksiin.

Lujitemuoviseminaarin huipensivat yritysvierailut NCE:lle ja Nautorille.

MUOVIPLAST 6/2024 21

Made with FlippingBook - Online magazine maker