TERMIPOLIISILLA ON ASIAA 1 Esko J. Pääkkönen 2 Keräys vaatii psykologiaa
T uoreen EU-uutisen mukaan muovipakkausten kierrätysaste EU:n alueella vuonna 2022 oli 41 %. Suomi sai viime vuonna EU-komissiolta moitteita siitä, että kierrätysasteemme on al- hainen ja kaukana tavoitteesta. Tänä vuonna EU-komissio on käyn- nistänyt rikkomusmenettelyn Suomea vastaan. Onneksi Suomi ei ole ainoa syytettyjen penkillä, sillä muutkin 27 jäsenmaata ovat jääneet 50 %:n kierrätystavoitteesta jälkeen. Kierrätysasteen määrittäminen on Termipoliisille mystinen asia ja eri maiden kohdalla kierrätysaste on vaihdellut viime vuosina niin oudosti, että Termipoliisi ei usko luku- jen aitouteen. Joidenkin maiden kohdalla kierrätysaste haiskahtaa hui- jaukselta, sillä Termipoliisi on tarkkaillut niissä maissa muovinkierrä- tystä ja Suomeen verrattuna keräyskin on näyttänyt aika alkeelliselta. Suomessa suurin osa ihmisistä todella tekee parhaansa kierrätyk- sen eteen ja Rinki-keräyssäiliöitä on runsaasti, näin ollen muovipak- kausten kierrätysasteen huonoutta on vaikea uskoa. Valitettavasti on myös ihmisiä, joita asia ei hetkauta tippaakaan, he jättävät kierrättä- mättä ja jopa haittaavat keräystä. Tekniikan Maailma esittää VTT:n professorin Mika Härkösen suulla, että pääkaupunkiseudulla usko- mattomat 70 % muovipakkausjätteestä päätyy sekajätteeksi! Pakkausten kierrätykseen liittyy kognitiivista käyttäytymistä ja tarvitaan psykologiaa selittämään, miksi keräys takkuilee. Jätteet ovat ihmiselle epämiellyttäviä ruokajäämien ja hajun takia, joten niiden käsittely on vastenmielistä. Siksi keräyksen pitää olla mahdollisim- man helppoa ja juohevaa. Jos keräysastia on täysi, harva henkilö etsii toisen tai vie pakkaukset takaisin. Kierrättäjää ärsyttää se, että ke- räyspiste on epäsiisti, keräysastiat on huonosti ryhmitelty aukot vää- rään suuntaan tai esimerkiksi metalli- ja lasipakkausten säiliöt ovat säiliörivin eri päissä. Jos palauttaa säiliöön kannellisia lasitölkkejä, olisi mukavaa kun säiliöt olisivat vierekkäin. Rinki-pisteen säiliöillä pi- täisi olla standardiryhmitys joka paikassa. Keräyksen suunnittelussa voisi käyttää Tampereella tehonsa näyttänyttä ns. allianssimallia, jossa kaikki hankkeeseen osallistuvat osapuolet olisivat mukana alusta asti neuvomassa. Kun puhutaan ihmisen käyttäytymisen psykologiasta, epämiellyttävien asioiden pitää olla pakollisia, mutta ne on pehmen- nettävä mahdollisimman helpoiksi tehdä. Termipoliisi on tarkkaillut pullopalautuspisteitä Prisman ja Lidlin myymälöissä. Palautuspisteet ovat sisätiloissa, mutta pullojen ja tölk- kien nestejäämät aiheuttavat hieman sotkua. Pisteet on rakennettu tyylikkäästi, mutta molemmissa kaupoissa pullojen ja tölkkien kanta- miseen käytetyt muovikassit tungetaan väärään aukkoon tai säiliöön, yleensä roskille tarkoitettuun. Näin suuri osa aivan puhtaista kas- seista ja kierrätysraaka-aineesta menee sekajätteeseen poltettavaksi.
Lidlin palautuspisteen viereinen kierrätyspiste on selvästikin teol- lisen muotoilijan tyylikkäästi suunnittelema symbolikuvien kanssa, mutta valitettavasti kaipaa korjaamista. Pahvipakkauksien aukko on iso ja helposti havaittava, mutta muovikasseille tarkoitettu aukko ei heti satu silmään. Siksi varmaan moni tunkee muovikassit ostoskär- ryjen desinfiointipyyhkeiden roskasäiliöön. Termipoliisi kaivoi sieltä ainakin kymmenen aivan puhdasta muovikassia ja laittoi oikeaan Muovipussit-aukkoon, joka pitäisi psykologisen käyttäytymisen takia olla lähinnä palautusautomaattia Pahvi-aukon paikalla. Ihmisillä on roska-astiaan liittyvä sellainen kognitiivinen piintymä (cognitive bias), että astia on lähellä jätteen syntymistä ja alhaalla, usein lattialla. Siksi Roskat-aukon sijoitus seinään ylimmäksi on käsittämätön. Pullojen ja tölkkien kiireinen tuoja toimii vaistonvaraisesti ja kognitiivisen piin-
Lidlin pullonpalautuspisteen viereinen ”kierrätyspiste”.
26 MUOVIPLAST 6/2024
Made with FlippingBook - Online magazine maker