koa lisää, joten orkesterin rungon muo- dosti nyt 12 ammattisoittajaa. Toiminta oli varsin monipuolista ja aktiivista. Orkesterin edessä vieraili monia tun- nettuja taiteilijoita, kuten Tauno Hanni- kainen, Aram Hatšaturjan, Igor Oistrah, Vaclav Neumann, Anja Ignatius ja Lea Piltti. Konsertteja annettiin Loviisanka- dun teatteritalon varsin pienen salin lisäksi myös Nastolankadun työväenta- lolla ja Kannaksen yhteislyseon juhlasa- lissa. Vuonna 1954 valmistunut konsert- titalo lähes 600-paikkaisine saleineen helpotti olennaisella tavalla kaupungin musiikkielämää, kun talon suojiin pääsi sekä orkesteri että musiikkiopisto. Eten- kin Sibelius-tulkinnoillaan tunnetuksi tullut Martti Similä kuoli yllättäen alku- vuodesta 1958, ja hänen seuraajansa Urpo Pesonen siirtyi Oulusta Lahteen noin vuotta myöhemmin. 1960-luvulle tultaessa orkesteri ja koko kaupungin musiikkielämä olivat uusien haasteiden edessä. Lähtökohdatkin oli- vat muuttuneet joustavimmiksi: vakinais- ten soittajien määrää oli lisätty monen vuoden tauon jälkeen, kapellimestarin ja soittajien virkasuhteet muutettu työsopi- mussuhteisiksi, ja määrärahoja nostettu entistä monipuolisemman toiminnan aikaansaamiseksi. Solistit olivat par- haimmillaan samaa tasoa kuin edel- liselläkin vuosikymmenellä: Tibor de Machula, Enrico Mainardi, Tom Krause, Guila Bustabo, Bronislav Gimpel ja niin edelleen. Vuoden 1961 syksyyn men- nessä vakinaisten muusikkojen määrä oli noussut 21:een. Urpo Pesonen oli ohjaksissa varsin tiiviisti, jonka vuoksi kapellimestarivieraita nähtiin varsinkin vuosikymmenen alkupuolella orkesterin edessä melko harvakseltaan. Ohjel- misto laajeni ennen kaikkea 1900-luvun musiikin puolelle. Esimerkiksi useita Šostakovitšin sinfonioita valmistettiin
lahtelaisyleisön kuultaviksi. Näitä tulki- tessa lavalla oli tosin usein enemmän tilapäisesti kuin vakinaisesti palkattuja soittajia. 1960-luvulla vakiintui orkesterin mukanaolo paikallisissa oopperapro- duktioissa, soitettiin puisto- ja koulu- konsertteja sekä tehtiin ensimmäiset konserttimatkat maamme rajojen ulko- puolelle Lahden ruotsalaiseen ystävyys- kaupunkiin Västeråsiin. Vakanssikehitys oli koko 60-luvun ajan melko jähmeää, ja orkesterin pitkäjänteisen taiteelli- sen rakennustyön teki vaikeaksi myös muusikkojen suuri vaihtuvuus: vuosi- kymmenen aikana Lahdesta lähti toista- kymmentä nuorta soittajaa parempien palkkojen ja työskentelyolosuhteiden houkuttelemana pääkaupunkiin, muun muassa vuonna 1963 perustettuun Suo- men Kansallisoopperan orkesteriin. Urpo Pesosen kausi kesti aina kevää- seen 1978 saakka. Hän ehti viimeisinä vuosina ennen eläkkeelle siirtymistään kokea muun muassa alueorkesteritoi- minnan hyvät ja huonot puolet: ylei- sömäärän kasvun, valtionavun hitaan, mutta vakaan nousun sekä kokoon- panon laajenemisen. Jouko Saaren ryhtyessä jatkamaan Pesosen työtä oli orkesterissa 32 päätoimista muusikkoa sekä heidän lisäkseen muutamia niin kutsuttuja orkesterioppilaita. Saaren kaudella ohjelmisto laajeni edelleen tasapuolisesti sekä koti- että ulkomai- sen musiikin saralla. Vähemmän tun- nettua, mutta silti laadukasta musiikkia kuultiin niin sanottujen klassikkojen kustannuksella suhteellisesti enemmän kuin Similän ja Pesosen kausilla. Orkes- teriin saatiin myös muutamia pitkään kaivattuja vakansseja, joiden joukossa myös intendentin virka.
Made with FlippingBook - Online magazine maker