laitoksissa, mutta osa ostetaan myös muilta toimijoilta Euroopan Unionin alueelta. Puhtaasti muovituotantoon keskittyneitä yksiköitä on kaikkiaan kolme. Alkujaan Poriin perustettu Sataplast toimii nykyisin Kokemäellä, minne se siirtyi vuonna 1972 uusien toimitilojen tarpeessa. Kokemäen yk- sikkö tekee kalvoekstruusiolla po- lyeteenikalvoja ja valmistaa muun muassa pusseja, säkkejä ja huppuja elintarviketeollisuudelle sekä muulle teollisuudelle. Viimeisimpänä yritysryppääseen liittynyt Nastolan Sataplast tekee niin ikään polyeteeni- sekä lisäksi myös polyamidi -kalvoja. — Kun ostoprosessissa tutustuim- me Nastolan tehtaaseen niin meitä kiinnosti se, että he tekivät meitä laajemmalla valikoimalla ekstruusio- kalvoja sekä erityisesti myös heidän osaamisensa kierrätysmateriaalien hyödyntämisessä, mikä on tulevai- suuden ja varsinkin juuri voimaan tulleen EU:n pakkaus- ja pakkausjä- teasetuksen näkökulmasta erittäin tärkeää osaamista, Aspelin valottaa.
Jarmo Aspelin (vasemmalta), Jouni Valkonen ja Jani Jormalainen esittelivät Muovijalosteen tuotantoa yritysvierailulla Mirjalle ja Niinalle.
Hollolassa sijaitsevan Muovijalosteen osaamiseen kuuluu korkeam- pilaatuinen painaminen elintarvike- sekä vihersektorille. Painamista tehdään myös Lappeenrannassa sijaitsevassa Joutsen Painossa, mut- ta siellä materiaalina ovat paperilaminaatit ja kartonkipakkaukset. Kuitupuoleen keskittynyt tuotanto löytyy Pirkkalasta, missä val- mistetaan niin ikään paperilaminaatteja muun muassa liha- ja kala- kääreiksi. Pirkkalassa sijaitsee myös Hel-Pack -pakkaustukkuri, mistä välitetään laajasti pakkauksia ympäri Suomen. Suurin osa pakkaus- materiaaleista ja pakkauksista tehdään itse, mutta osin tukun valikoi- maa täydennetään myös muilta EU-alueen toimittajilta. Kyllä me koko ajan pyritään miettimään, miten pystytään entises- tään valikoimaa parantamaan ja sitä kautta palvelemaan sekä autta- maan asiakkaitamme, kertoo Aspelin. Vastuullisia pakkausratkaisuja Viime vuodet ovat olleet tuulisia pakkausvalmistajille ja erityisesti muovialaa on riepoteltu niin julkisuudessa kuin erilaisten säädösten kautta. Aspelin Groupilla uskotaan kuitenkin vakaasti, että muovi- pakkaukset ovat osa ratkaisua, ei niinkään ongelma. Pakkaus on erittäin tärkeässä roolissa, ja erityisesti elintarvikeal- la, joten pitää muistaa, että parhaiten suojaava ja pisimpään tuotteen säilyttävä pakkaus on aina se ekologisin vaihtoehto, Jarmo Aspelin muistuttaa ja jatkaa: Pyrimme ymmärtämään asiakkaidemme tarpeita ja myös autta- maan heitä löytämään parhaan mahdollisen ratkaisun. Haluamme tuo- da esiin faktat mahdollisimman neutraalisti, mikä olisi mielestämme paras mahdollinen ratkaisu pakattavan tuotteen kannalta siten, ettei asiakkaan kustannukset kuitenkaan nousisi merkittävästi. Aspelinilla on tarjota myös kokonainen biotuoteperhe -valikoima, jossa on käytetty muun muassa biopohjaisia materiaaleja, uusioma- teriaalia sekä valmistettu kompostoituvia tuotteita. Omat haasteen- sa tuo myös koko ajan uudistuva lainsäädäntö, mikä paitsi pakottaa valmistajia sopeutumaan muutoksiin, mutta samalla kohdistuu myös
Aspelin Group on erilaisiin pakkausratkaisuihin erikoistunut perheyhtiö, jonka juuret ulottuvat vuonna 1963 Porissa perus- tettuun Sataplastiin. Nykyisin yrityksellä on toimintaa viidel- lä eri paikkakunnalla — Kokemäellä, Nastolassa, Pirkkalassa, Hollolassa ja Lappeenrannassa. Aspelin Group toimittaa ny- kyisin 400 miljoonaa pakkausta vuosittain, sen liikevaihto on 22 miljoonaa euroa ja yritys työllistää 90 henkilöä. Myös Hollolassa toimiva Muovijaloste kuuluu Aspelin Groupiin. PPWR-asetuksen tavoitteena on torjua koko ajan kasvavaa jäte- määrää, yhdenmukaistaa sisämarkkinasääntöjä sekä edistää kiertota- loutta. Siinä huomioidaan muun muassa pakkausten koko elinkaaren huomioiva kehys, vähennetään pakkausten lukumäärää millä vähen- netään syntyvää pakkausjätettä sekä lisätä kierrätettävän materiaalin määrää taloudellisesti kestävällä tavalla. — On selvää, että tämä tulee muuttamaan pakkausmarkkinoita tulevai- suudessa ja me haluamme olla tässä, kuten kaikessa muussakin toimin- nassamme laadukas sekä vastuullinen toimija, Jarmo Aspelin vakuuttaa. asiakkaisiin ja tässä kohtaa Aspelin haluaa olla niin ikään asiakkai- densa tukena: Jos nyt ajatellaan juuri julkaistua PPWR-asetusta, niin siellä on aika merkittävässä roolissa kierrätysmateriaalien käytön lisääminen ja myös tähän meiltä löytyy nykyisin osaamista.
MUOVIPLAST 5/2024 11
Made with FlippingBook - Online magazine maker