Merkityksellisiä kohtaamisia Alihankintamessuilla
Alihankintamessut järjestettiin Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa 1.–3.10.2024. Alihankinta esittelee metalli-, elektroniikka-, muovi- ja kumiteollisuutta, teollisuuden ICT-ratkaisuja sekä näiden alojen suunnittelua ja konsultointia. Pohjoismaiden suurin teollisuustapahtuma tarjosi kolmessa päivässä ainutlaatuisen läpileikkauksen toimialojen näkymistä sekä alan tulevaisuudesta. Alan ykköstapahtumassa kohtaavat teollisuuden yritykset, asiantuntijat ja päättäjät, kerrotaan tapahtuman nettisivuilla. Teksti: Mirja Juslin, Muoviyhdistys ry Kuvat: Niina Leskinen ja Mirja Juslin, Muoviyhdistys ry, Esa Heritty, Sun NÄKYMÄ Oy Tänä vuonna messuilla vieraili yhteensä noin 22 000 kävijää. Näytteilleasettajia oli totuttuun tapaan noin tuhat. Tapahtuman tee- mana oli ajankohtainen ”Tekoälyllä tuottavuutta”. Nykyajan tuotan- nossa automaatio, esineiden internet (IoT) ja big datan analytiikka luovat älytehtaiden konseptin. Oikein valjastettuina nämä teknolo- giat parantavat tuotantotehokkuutta, tuotteiden laatua, materiaalien käyttöä ja vähentävät energiankulutusta. Alihankinnan avajaisissa kuultiin muun muassa pääyhteistyökumppani Fastemsin liiketoi- mintajohtaja Heikki Hallilan avauspuhe sekä työministeri Arto Satosen ja Business Finlandin pääjohtaja Lassi Noposen terveh- dykset. Avajaisten yhteydessä palkittiin myös Vuoden Päähankkija ja Vuoden Alihankkija 2024. Kuten aikaisemminkin, muovialan yritykset olivat erittäin hyvin edustettuna messuilla: jokaisesta hallista löytyi muovialan yrityk- siä. Myös Muoviyhdistys ry oli paikalla perinteisellä paikallaan A-hallin aulassa yhteisellä osastolla AMT Hakemistojen kanssa. Yhdistyksen osastolla olivat paikalla tietysti myyntisihteeri Niina Leskinen ja toimitusjohtaja Mirja Juslin. Paikalla oli viime vuo- den tapaan apuna myös Muoviteollisuus ry:n Pirjo Pietikäinen sekä Sun NÄKYMÄ Oy:n Esa Heritty. Yhdistyksen messuosastolla
oli kolmena päivänä jatkuva kuhina. Paikalla kävi suuri määrä jäse- niä tervehtimässä ja rupattelemassa sekä yhdistyksen työntekijöiden kanssa että keskenään. Yhdistyksen messuosasto onkin luonnollinen paikka alan kohtaamisille. Myös uusia jäseneksi haluavia kävi usei- ta paikalla. Alihankinta onkin Muoviyhdistykselle yksi merkittävä paikka saada näkyvyyttä ja kertoa toiminnastaan sekä puhua jäse- nyydestä. Erityisen mukavaa on aina se, että vanhat jäsenet tuovat työkavereitaan ja alalla olevia tuttaviaan kädestä pitäen osastolle liit- tymään Muoviyhdistyksen jäseneksi. — Pääsimme kertomaan yhdistyksen toiminnasta kymmenille uu- sille henkilöille. Paikalla kävi sekä jo muovialalla toimivia, että alalle pyrkiviä henkilöitä, jotka eivät vielä olleet jäseniä. Mukavaa oli huoma- ta, että yhdistyksen toiminta oli monelle jo tuttua, mutta paikalla kävi myös henkilöitä, jotka eivät olleet koskaan kuulleetkaan yhdistykses- tä. Parasta antia messuilla on aina ihmisten tapaaminen ja meidän toi- minnastamme kertominen, kertoo Muoviyhdistyksen Niina Leskinen. Tunnelmat ovat odottavat Useampi muovialan yritys kertoi saaneensa todella hyviä kontakteja messuilta. Luonnollisesti keskusteluja käytiin vanhojen tuttujen asi- akkaiden ja toimittajien kanssa, mutta messuilta saatiin myös aivan uusia kontakteja, joiden uskotaan johtavan yhteistyöhön jatkossa. Eli määrän lisäksi messuvieraat olivat todellisella asialla liikkeellä; etsi- mässä alihankintakumppaneita myös muovialalta. Sekä kävijät, että näytteilleasettajat tuntuivat olevan erittäin tyytyväisiä messuihin. Muovialalla tunnutaan suhtautuvan tulevaisuuteen toiveikkaasti: näyttää siltä, että laskusuhdanteen jälkeen usealla alan yrityksellä on tulossa tästä vuodesta parempi kuin edellisestä. Lisäksi yrityksissä on mielenkiintoisia innovaatioita ja uusia tuotteita kehitysputkesta tulos- sa. On myös havaintoja siitä, että Suomen valmistavan teollisuuden laatu on saamassa takaisin sille kuuluvaa arvoa ja tuotantoa palaa Suomeen. Lisäksi alalla on hyvin vahva tieto siitä, että muovi on tu- levaisuuden materiaali, tällä alalla on varmasti töitä. Mutta keskus- teluissa luonnollisesti nousee esiin yleiset maailmantilanteen tuomat haasteet ja myös lainsäädännön muutokset. Alihankinta järjestetään seuraavan kerran 30.9.–2.10.2025 Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa. Messujen teemana on Kilpailukykyä Kestävästi.
24 MUOVIPLAST 5/2024
Made with FlippingBook - Online magazine maker