PÄÄKIRJOITUS
Syksyn värejä
Kesä oli lämmin ja tuntui pitkältä. Vieläkin on etäinen kapea olo siitä, että kesällä sai levättyä ja ladattua energiaa auringosta ja lenkkipo- lulta. Sen voimalla mennään kohti syksyä ja talvea. Syksy on kaunis. Ruska ja kaikki sen värit ovat kerrassaan upeita. Myös viileä ilma ja pimeys tuntuu tavallaan hyvältä ja lohdulliselta. On ihan ok vähän rauhoittua? Syksy johdattaa talveen, ja talvi on oman kauneutensa lisäksi lupaus uudesta kesästä. Niin se pyörii. Mukavia värejä ja oloja aiheuttaa myös se, että ajaessani eräälle muovitehtaalle vierailulle radiossa sanottiin, että tilastomielessä las- kusuhdanne on ohi ja nousu alkanut. Ei toki vielä kovin suuria lukuja, mutta suunta on positiivinen. Kyllä sen soisi olevankin kaunis ja väri- käs suunta. Niin, että yrittäjät voisivat nauttia menestyksestä ja suun- nitella uutta. Niin, että työntekijät voisivat olla varmoja työpaikoistaan ja keskittyä työntekoon. Niin, että kaikki olisi kivasti tasapainossa. Meillä täällä Muoviyhdistyksessä eletään arkea vähän hitaammin kuin yrityskentällä. Olemme näköalapaikalla siihen, mitä ympärillä tällä alalla tapahtuu. Kyllä mekin on havaittu pahoinvointia ja harmaa- ta värittömyyttä yrityksissä. Koska meidän näkymä tuntuu laahaavan muutamia kuukausia jäljessä, jään innolla odottamaan alan yrityksis- tä kuuluvaa iloa ja niitä positiivisia räiskyviä värejä. Muoviyhdistyksessä tehdään arkista puurtamista jäsenten eteen: tehdään tapahtumia, kirjoitetaan lehteä ja välillä etsitään vastauksia ja vastaajia muovialan kiperiin kysymyksiin. Koska olemme yhdistys ja verkosto, on jokainen jäsen meille tärkeä. Ja siten tietysti jäsen- ten osallistuminen ja mielipiteet toiminnan tukipilareita. Kun katson tästä eteenpäin, meillä tapahtuu ainakin tätä: Ruiskuvalupäivät Hämeenlinnassa marraskuussa, Joulupuuro toimistolla joulukuus- sa, helmikuun MuoviSki ja tietysti keväällä Ekstruusiopäivät Lahdessa. Sitten on kesä, ja syksy. Ja taas kaikki vuoden ihanat värit ja sävyt kierretty läpi. Ja Muoviyhdistyksen violetti sekä heti lomien perään meidän 85-vuotisjuhlat! Suunnittelen tietysti jo ensi vuotta, ja mielelläni jatkan työryh- mämuotoista työskentelyä jäsenten kanssa. Tänä vuonna työryhmät ovat kokoontuneet näiden teemojen ympärillä: MuoviPlast, MuoviSki, Ruiskuvalupäivät, Ekstruusiopäivät sekä Muoviyhdistys 85 vuotta. Ja
hallituksen kanssa teimme työryhmätyötä strategian kanssa, mistä tämän lehden keskiaukeamalla lisää. Haluatko sinä osallistua työryhmiin? Jätä tietosi QR-koodin kautta, tai ole yhteydessä! Toivotan oikein hyvää syksyä ja talven alkua! Soitellaan ja näh- dään!
Mirja Juslin toimitusjohtaja, Muoviyhdistys ry
Ilmoittaudu tästä Muoviyhdistyksen työryhmiin!
MUOVIPLAST 5/2024 3
Made with FlippingBook - Online magazine maker