JOHANNES BRAHMS: SINFONIA NRO 3 Tradition painolasti laskettiin Johannes Brahmsin (1833–1897) hartioille jo 20 vuoden iässä, jolloin hänet julistettiin Beethovenin ja Mozartin tradition jatka- jaksi saksalaisessa musiikissa. Brahmsin kaikki vähänkään merkittävämmät sävel- lysuutuudet joutuivat näin ollen erityisen suurennuslasin alle, mikä aiheutti tavat- tomat paineet. Brahmsin jo varhaisista opinnoista alkaen omaksuma lähesty- mistapa – perinteen kunnioitus – säilyi hänen asenteenaan koko uran ajan. Brahmsia ei voi säveltäjänä kutsua var- haiskypsäksi, vaan päinvastoin: nuorena kuolleet Mozart, Mendelssohn, Schubert ja Chopin olivat jo sanottavansa sano- neet Brahmsin julkaistessa esikoissinfo- niansa 43-vuotiaana. Brahms saavutti ajattomuuden keskit- tymällä rakentamaan teoksia, joilla oli täysin oma maailmansa vailla mitään muodikkaita ulkomusiikillisia assosiaa- tioita tai ohjelmaselostuksia. Brahmsin kaikki neljä sinfoniaa ovat klassisen kaa- van mukaisesti 4-osaisia, kudokseltaan kontrapunktisia sekä temaattista työtä sisältäviä ja ei-ohjelmallisia eli absoluut- tisia. Ne ovat romanttisia soinnunkäytöl- tään, orkesterinkäsittelyltään ja muilta yleisiltä tyylipiirteiltään. Brahmsin sinfonioiden yksilöllisiä piir- teitä ovat melodialinjojen lyyrisyys ja balladimainen viileys, toisaalta karski energia. Brahmsin sinfoniat ovat ”kama- rimusiikkia orkesterille”, koska niissä kaikki soittimet ja soitinryhmät saavat itsenäistä tehtävää rikkaan kontrapunk- tisen työstön ansioista.
pienimuotoista musiikkia, pianoteoksia ja yksinlauluja. Gallialainen henkevyys ja musikaalinen vaisto olivat luonteen- omaisia hänen säveltäjänkuvalleen, Poulencin teoksissa ei esiinny konstruk- tiivisuutta eikä teoreettisuutta. Hänen tyyliään leimaavat eloisa melodiikka ja selkeä muoto. Poulenc ei harrasta kehit- telyä eikä orgaanista muuntelua. Konsertto kahdelle pianolle oli Pariisiin asettuneen ruhtinatar Winnaretta Singer- Polignacin tilaus. Sävellys valmistui kol- messa kuukaudessa kesän 1932 aikana. Poulenc itse oli sitä mieltä, että kyseinen on hänen ”suuren kautensa” avausteos ja merkitsi valtavaa harppausta hänen aikaisempaan tuotantoonsa verrattuna. Komiosaisen konserton avausosan tyy- liä voisi Poulencin omaa luonnehdintaa myötäillen kutsua hilpeäksi ja välittö- mäksi. Solistit käyvät jatkuvaa dialogia, ja aika ajoin musiikissa viitataan suo- sittuihin pariisilaissävelmiin. Tunnelma vaihtuu alinomaa päätyen lopulta codan balilaisiin gamelan-sävyihin. Toisessa osassa ollaan jo astetta enem- män vakavissaan. Sen myötä Poulenc tunnustaa suuren rakkautensa Mozartin musiikkiin. Poulenc kommentoi hidasta osaa: ”Osan alku muistuttaa Mozar- tia, mutta tyyli muuttuu kakkospianon sisääntulon jälkeen vähän enemmän minun standardityylini mukaiseksi.” Päätösosa alkaa pikkurummun ja piano- jen aksenteilla. Musiikki jatkuu virtuoo- sisella toccatatyylillä, ja väliin sijoittuu romanttisia väliepisodeja. Poulenc itse luonnehti kaksoispianokonserttonsa yleistyyliä ”huolettoman briljantiksi”. Pekka Miettinen
Made with FlippingBook - Online magazine maker