Brahms sävelsi kolmannen sinfoniansa vain neljässä kuukaudessa 1883, mikä on erityisen huomionarvoista, koska hänen edellisen sinfoniansa valmistu- misesta oli kulunut peräti kuusi vuotta. F-duuri-sinfonia on lyhyin Brahmsin neljästä sinfoniasta. Teoksen rakenne on huomattavan kompakti ja yhtenäi- nen; sama temaattinen materiaali tulee muuntuneena esiin eri osissa. Myös sävellajien verkosto on äärimmäisen hienostunut. Brahmsin pitkäaikainen ystävä ja musiikillinen uskottu Clara Schumann havaitsi tämän yhtenäisyy- den sanoen: Kaikki osat näyttävät olevan yhtä kap- paletta, jokainen niistä on kuin jalokivi! [… ] En osaa sanoa, mistä osasta pidin eniten. Clara kuuli musiikissa metsää ja puita, mutta myös joki näyttelee tässä teok- sessa omaa rooliaan. Ensimmäinen teema, joka palaa sekä ensimmäisen että viimeisen osan lopussa, on lai- naus Robert Schumannin Reiniläisestä sinfoniasta; Brahms sävelsi kolmannen sinfoniansa oleskellessaan Wiesbadenin kaupungissa Reinin rannalla. Brahmsin teoksissa yleisen intohimoi- sen turbulenssin lisäksi tässä sinfo- niassa on intiimiä läheisyyttä. Kaikki neljä osaa päättyvät hiljaisesti. Silmiin- pistävin yhdistävä piirre on oktaavin laajuinen, kolmisävelinen ”motto” F – As – F, joka avaa teoksen ja ilmestyy aina uudelleen. Tämä motiivi oli Brahmsin sisäpiirivitsi, vastaus hänen ystävänsä viulisti Joseph Joachimin musiikilliseen mottoon F – A – E, joka tarkoittaa ”Frei aber einsam” (vapaa mutta yksinäinen). F – A – F (tai tässä tapauksessa F – Ab – F) edusti Brahmsille mottoa ”Frei aber froh” (vapaa mutta tyytyväinen).
Duurin ja muunnosmollin välinen jännite on yksi sinfonian hallitsevista piirteistä. A ja as käyvät jatkuvaa kamppailua, ensimmäistä kertaa ne kuullaan teoksen avaavissa kolmessa ensimmäisessä soinnussa. Toinen keskeinen elementti on Brahmsin työkalupakkiin olennaisesti kuuluva rytminen moniselitteisyys tasa- ja kolmijakoisten iskualojen ja tahtilajien välillä. Tämä ilmiö on kuultavissa heti ensiosan (Allegro con brio) pääteeman yhteydessä. Toisella osalla (Andante) on puhallinse- renadin luonne. Tyyntä avusta seuraa vakava toinen teema; rauha palaa jälleen osan päätteeksi. Clara Schu- mann kuvaili hienovaraisen melankolista kolmatta osaa ( Poco Allegretto ) ”hel- meksi, joka on upotettu surun kyyneliin”. Viimeisen osan ( Allegro ) epävakaa kuo- hunta tasaantuu päätännön koodassa. Musiikki palaa F-duuriin ja esiin nousee hiljainen muistuma ensimmäisen osan lopusta. Pekka Miettinen
Made with FlippingBook - Online magazine maker