SERGEI PROKOFJEV: VIULUKONSERTTO NRO 2 Ukrainalaissyntyinen Sergei Prokofjev (1891–1953) oli musiikillisesti varhais- kypsä, ja jo yhdeksän ikäisenä hän oli säveltänyt mm. lyhyehkön kolminäytök- sisen oopperan. Prokofjevista kehittyi Pietarin konservatoriossa nopeasti erinomainen pianisti, etenkin omien teostensa räväkkä tulkitsija, joka esiintyi pian kaikissa tärkeissä musiikkimetro- poleissa ympäri Eurooppaa ja Amerik- kaa. Vielä ennen lokakuun vallankumousta 1917 Prokofjev sävelsi kaksi teosta, jotka lujittivat entisestään hänen suosiotaan ja nimeään: ensimmäisen sinfonian (” Klassinen ”), ja ensimmäisen viulukon- serton. Jo seuraavana vuonna Prokofjev siirtyi lähes kahdeksi vuosikymmeneksi vapaaehtoiseen maanpakolaisuuteen asuen ja työskennellen mm. Yhdysval- loissa ja Pariisissa. Tänä aikana syntyivät monet omaperäiset ja radikaalit teok- set, kuten ooppera Tulienkeli , toinen ja kolmas sinfonia, baletti Teräsaskel sekä kolmas, neljäs ja viides pianokonsertto. Viulukonserttoon Prokofjev paneutui uudelleen vasta palattuaan takaisin Neuvostoliittoon 1930-luvun puolivä- lissä. Pariisissa asuessaan Prokofjevilla oli usein tunne, että hänen musiikkinsa ei ole oikeassa ympäristössä, vaikka yleisön vastaanotto olikin yleensä positiivista. Venäjällä vieraillessaan konserttiyleisön reaktiot olivat hämmen- tävämpiä: hän ei saanut enää saman- laista sankarin kohtelua kuin aiemmilla kiertueillaan entisessä kotimaassaan. Syyt eivät olleet henkilökohtaisia,
vaan säveltäjän mukanaan tuoma uusi musiikki oli nyt vain erilaista: Venäjällä ei innostuttu esim. toisen sinfonian tai kahden viimeisen pianokonserton niukkailmeisemmästä ja viileämmästä tyylisuunnasta. Palattuaan Neuvostoliittoon Prokofjev ehti vielä säveltää lähes kaksikymmentä vuotta. Hänen musiikkiinsa alkoi ilmes- tyä yhä enemmän lyyrisempiä ja melo- disempia elementtejä, hyvinä esimerk- keinä peräkkäin valmistuneet toinen viulukonsertto sekä Romeo ja Julia -baletti. Konserton vielä Pariisissa kirjoi- tettu ensimmäinen osa on lyyrissävyttei- nen ja lämpimän melodinen. Toinen osa jatkaa samoilla linjoilla, mutta nousee paikoin lähes romanttiseen hehkuun. Villin tanssillisessa finaalissa huomio kiinnittyy helposti erilaisten lyömäsoit- timien, kuten kastanjettien ja isorum- mun kekseliääseen käyttöön. Solistin kannalta teos on erityisen haastava myös siksi, että sooloviulu on äänessä melkein koko konserton ajan. Joulu- kuussa 1935 Madridissa kantaesitetty (Robert Soëtens ja Madridin sinfoniaor- kesteri, joht. Enrique Arbos) konsertto sai heti innostuneen vastaanoton, ja se otti saman tien paikkansa kantaoh- jelmistoon kuuluvien viulukonserttojen joukossa, niin kuin aikoinaan ensimmäi- nenkin konsertto. Hannu Kivilä
Made with FlippingBook - Online magazine maker