Muovitieto loppuu
T utkimme Muoviteollisuus ry:n tiimin kanssa muovei- hin liittyviä hiljaisia signaaleja. Yhdessä löysimme ja valikoimme signaalin, jonka nimesimme ”Tieto lop- puu”. Se tuli havainnosta, kun tunnettu uutistenluki- ja otti loparit väsyttyään muuttuneeseen uutistoimittamiseen, klikkiotsikointiin ja viestinnän viihteellistämiseen. Tarkemmin kuvaten kysymys on siitä, että datavirrasta ei tavallinen ihminen enää erota, mikä on oikeaa faktaa, mikä tekaistua. Tutkimus, tiede, keinotekoiset tarinat, uutiset, pro- paganda ryöppyävät päälle kaikki samassa valtavassa virrassa saman näköisinä, keskenään yleisöistä kilpailevana. Mihin se meidät johtaa? Jumitukseen, eksymiseen, kuplaelämään? Ajattelimme, että faktantarkistustarve kasvaa, mutta miten sekään pysyy kehityksessä. Voivathan faktantarkistus ja läh- dekritiikki myös olla uskottavan oloista feikkiä. Miten ja millä motivaatiolla kukaan enää todellista muovifaktaa suurelle ylei- sölle edes tuottaa, kun maailma on niin täynnä höpöä? Tarkan oikean tiedon tuottaminen vaatii panostusta ja sellainen alkaa olla kovin turhauttavaa siinä vaiheessa, kun aivan kaikki voi- daan hetkessä kopioida, muunnella, sotkea johonkin, mihin sitä ei ole alun perin tarkoitettu. Tällaiseen ”tiedon temuihin” olem- me jo törmänneet muun muassa standardoinnissa. Tiedon tarvitsijan pitää löytää tietokanavat ja instanssit, joi- hin hän voi luottaa. Vaikkapa lähellä toimivan muovituoteval- mistajan voit itse tavata, vierailla tehtaalla ja todentaa asioiden oikeellisuuden aivan toisella tavoin kuin virtuaalisessa maail- massa. Ajattelimme ryhmässä, että datan ylitarjonta ja epävar- muus lisäävät konkreettisen tekemisen ja toteamisen kaipuuta. Työ, teot, tuotteet puhuvat puolestaan. Niitä ei voi ihan samalla tavoin vääristellä kuin kertomuksia ja dataa. Millä korvautuu hiljainen tieto? Toinen hupeneva tieto on hiljainen tieto . Se ei ole mikään epä- varma signaali, josta pitäisi yrittää ennustaa ja tulkita. Sillä tar- koitetaan sitä, kun ammatti-ihmiset jättävät työelämän ja vie- vät vuosikymmenien muoviosaamisen mennessään. Maam- me muoviteollisuudesta tulee seuraavan viiden vuoden aikana
eläköitymään noin viidennes nykyväestä, useampi tuhat. Tuon meidän edellä kuvatun hiljaisen signaaliryhmänkin keski-ikä oli yli 60 vuotta. Totta kai aina uudet sukupolvetkin ovat kyvykkäitä ja pysty- vät vaikka mihin, mutta nykykuusikymppiset ovat saaneet Suo- messa muovikoulutusta, jota täällä ei enää anneta. He ovat hank- kineet isosti kantapääkokemusta, josta tekoälyt ei tiedä mitään. Varttuneet tuntevat kentän ja sen lainalaisuudet. He ovat elä- neet muovialan kehityksen mukana Suomessa. Tämä massiivi- nen hiljainen tieto olisi hyvä saada siirtymään hyödyllisiltä osil- taan nuorille. Työuran pidentäminen auttaa vähän. Kisälli/mes- tari-, alumni- ja mentori -mallit voivat olla hyviä tiedonsiirtäjiä. Samoin verkostoituminen vaikkapa järjestön kautta on myös usein tiedonsiirtoa. Se on avuksi tuleville ja merkityksellistä elä- män virkistystä väistyville. Otin signaalitutkimukseeni mukaan yhden nuoren polven tie- dottajan, jolla oli vähän toinen näkemys: ”Vesa, mitään muovi- tuotetta ei ole edes olemassa, jos siitä ei ole jotain kiinnostavaa tarinaa ja infoa, oikeaa tai väärää. Huomiotuotanto, ei muovi- tuotanto, on tulevaisuutta.” En kiistä, etteikö tuotteen ja tekijän- sä narratiivi ole tärkeä. Tosin diplomi-inssi sisälläni uskoo myös, että toimivassa laitteessa tai muualla saattaa olla paljon ihan menestyksellä valmistettuja muovisia osia, joista todella harva on mitään kuullut tai niiden valmistajista.
Vesa Kärhä
Kirjoittaja on Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja, joka työuransa on kertonut kaikille muoveista faktaa, opetta- nut ja oikonut valtavasti väärinkäsityksiä. Nyt hän miet- tii, kuka lopulta tulevaisuudessa tätä tekee vai tekeekö kukaan. Kloonaako tekoäly satoja Virtuaali-Vesoja ker- tomaan omia omituisia tarinoita? Huomiotalous on aika kompleksinen ja ihmistä hämäävä.
1/2025 MUOVIPLAST 17
Made with FlippingBook - Online magazine maker