vallisista vaikeuksista”, ja julkesi vielä ehdottaa muutoksia kantaesityksen jäl- keen, vaikka esitys oli toteutettu hänen vaatimuksestaan säveltäjän vastaanhan- goittelusta huolimatta. Joachimin lisäksi vain harvat viulistit rohkenivat ottaa konserton ohjelmis- toonsa, koska teosta pidettiin ylivai- keana. Toinen ja todennäkoisempi syy lienee konserton ulkokohtaista virtuo- siteettia kaihtava luonne. Hankaluuksia riittää, mutta jokaisen viulutaiturin toive saada esitellä teknistä briljanssiaan jää vajavaiseksi. Tällaiseen pintapuolisuu- teen Brahmsin vakavahenkinen ja kor- keita taiteellisia päämääriä tavoitteleva musiikki sopii yleensäkin huonosti. Brahms alkoi itsekin uskoa konserttonsa tulevaisuuteen vasta kaksi vuotta ennen kuolemaansa kuultuaan teoksensa 12-vuotiaan Bronislaw Hubermanin soittamana. Nuori solisti kumosi aiem- min esitetyn käsityksen, jonka mukaan kyseessa on konsertto ”viulua vastaan”. Huberman muotoili teoksen olevan pikemminkin sävelletty viululle orkeste- ria vastaan - ja voitolle selviytyy viulu. Vastakkainasettelu on esillä heti teok- sen avauksessa. Laajan orkesterieks- position jalkeen viulu aloittaa dramaat- tisella kadenssia muistuttavalla jaksolla, ja orkesteri jää taka-alalle. Vasta taistel- tuaan itselleen tasavertaisen aseman sooloviulu saa vuoron esittää päätee- man kauniissa ylärekisterissa. Hitaan osan avausmelodia on uskottu orkesterin puupuhallinsektiolle, eikä sooloviulu missään vaiheessa soita kuin teeman kolme ensimmäistä säveltä. Viulu lähinnä kuvioi ja kommentoi melo- diaa, mutta karttaa orkesterin alueelle tunkeutumista. Päätösosa esittelee kil-
pakumppanit yhteistyössä. Unkarilaisen mustalaismusiikin inspiroiman rondon pääteema kulkee solistilta orkesterille ja päinvastoin, ja lopussa saavutetaan kaikkia osapuolia tyydyttävä yhteisym- märrys.
SERGEI PROKOFJEV: ROMEO JA JULIA
Leningradin maineikas Kirov-teatteri ehdotti 1934 Sergei Prokofjeville (1891– 1953) baletin säveltämistä. Säveltäjä tarjosi tarinan pohjaksi Shakespearen näytelmää Romeo ja Julia , mutta teatte- rin johto hylkäsi ajatuksen. Päälliköiden mielestä kuolemaa tekevistä ihmisistä ei olisi ollut tanssijoiksi, kuolleista puhu- mattakaan. Seuraavaksi Prokofjev kääntyi Mosko- van Bolšoi-teatterin puoleen ja onnistui solmimaan sopimuksen baletin tuotta- misesta. Musiikki valmistui kesän 1935 kuluessa, mutta Bolšoin balettiosasto rikkoi tuoreen sopimuksen todeten teoksen mahdottomaksi tanssia. Prokof- jev ei kuitenkaan halunnut antaa työnsä valua hukkaan, vaan muokkasi Romeo ja Julia –musiikista kaksi orkesterisar- jaa ja myöhemmin kolmannen. Lisäksi hän valitsi balettimusiikista kymmenen pianolle parhaiten sopivaa numeroa ja julkaisi ne erillisenä teoksena. Orkesterisarjoja esitettiin menestyksellä Moskovassa ja Yhdysvalloissa, ja kokoi- llan balettina teos kuultiin ja nähtiin ensimmäisen kerran Brnossa Tšekkos- lovakiassa joulukuussa 1938. Vasta teoksen ulkomailla saama suosio johti kotimaan ensiesitykseen. Se järjestettiin Leningradin Kirov-teatterissa 11.1.1940.
Made with FlippingBook - Online magazine maker