Mielenkiintoinen väliepisodi oli kysymys baletin traagisen lopun muuttamisesta onnelliseksi. Neuvostoliitossa elettiin 1930-luvun terrorin vuosia, ja Stalinin tunnetut uhkailut Pravdan sivuilla saivat säveltäjät pohtimaan tarkoin tekemi- siään. Vallalla olleen taidesuuntauksen, sosialistisen realismin mukaan taiteen tuli olla kansantajuista ja optimistista. Musiikissa oli suosittava yleviä, positiivi- sia finaaleja. Prokofjevkin suunnitteli balettiinsa ensin happy endin , mutta kertoo muuttaneensa lopun uudestaan murhenäytelmäksi erään tuttavansa huomautettua, ettei musiikki oikeastaan edes heijastellut onnellista loppua. Prokofjev myös mai- nitsi hänelle tyypilliseen huvittuneeseen sävyyn, että Lontoon Shakespeare-puris- tit olivat olleet nyreissään hänen alkupe- räisen suunnitelmansa johdosta. Tämä ei silti ollut vaikuttanut hänen päätökseensä muuttaa loppu uudestaan tragediaksi. Viimeksi kuluneen vuosisadan alkupuo- liskolla pidettiin balettisäveltäjien ylivoi- maisena ykkösenä Tšaikovskia. Hänen kolme kokoillan balettiaan Joutsen- lampi, Prinsessa Ruusunen ja Pähkinän- särkijä olivat tämän alan ylittämättömiä suosikkiteoksia. Prokofjevin Romeo ja Julia on 1900-luvun puolivälistä lähtien tunkeutunut täysimittaisten balettien kaikkein eniten esitettyjen joukkoon ja haastaa nykyisin tasaväkisesti Tšaikovs- kin ja myös Stravinskyn merkkiteokset. Romeo ja Julia koostuu kolmesta näytöksestä ja epilogista, jotka jakau- tuvat 10 kohtaukseen ja yhteensä 52 musiikkinumeroon. Illan kappaleet ovat valikoima kahdesta ensimmäisestä orkesterisarjasta. Avauksena on baletin kenties tunnetuin yksittäinen osa, kah- den kilpailevan suvun taistelua kuvaava Montaguet ja Capuletit . Pekka Miettinen
Made with FlippingBook - Online magazine maker