sinfoniaksi numeroitu teos esitettiin kan- taesityksessä lyhennettynä versiona. Sinfonian syntyvaiheita ja -ajankohtaa verhoaa salaperäisyys, koska Schubert merkitsi teoksiinsa aloittamispäivä- määrän, ei siis valmistumisajan, kuten useimmilla säveltäjillä on tapana. Yleisesti on oletettu sinfonian olevan peräisin säveltäjän kuolinvuodelta 1828. Uudempi tutkimus on kyseenalaistanut tämän käsityksen, koska on epäilty, että käsikirjoituksen sidontavaiheessa, sivu- jen reunoja tasattaessa olisi Schubertin alunperin merkitsemä 1825 leikkautunut sellaiseen muotoon, että se on erheelli- sesti tulkittu vuodeksi 1828. Käsikirjoitukseen käytetty paperi tarjoaa lisävihjeen: vaatimatonta boheemielä- mää viettänyt säveltäjä joutui hankki- maan nuottipaperinsa muutama lehti kerrallaan, jos käteistä sattui olemaan. Wienissä 1820-luvulla myynnissä ollei- den nuottipaperilaatujen vertailututki- mus osoittaa Schubertin kirjoittaneen yhdeksännen sinfonian käsikirjoituksen sellaiselle paperille, jota ei enää 1828 ollut myynnissä. Eräät tyylilliset seikat tukevat myös otaksumaa, jonka mukaan teoksen aloitusvuosi olisi joko 1825 tai 1826; kuukausi on varmuudella maalis- kuu. ”Suuren” sinfonian myöhemmät kohtalot eivät ole yhtään vähemmän mielenkiin- toisia. Lähtemättömän leiman teokseen - ja myös muuhun Schubertin soitin- musiikkiin - loi Schumannin kuuluisa artikkeli vuodelta 1840, jossa hän ylisti sinfonian sävellysteknistä ja ilmaisullista puolta ja totesi sinfonian olevan ”taivaal- lisen pitkä”. Omana aikanaan Schubertin yhdeksäs oli epätavallisen laaja sinfo-
niaksi, ja Mendelssohnin päätös typistää teosta kantaesityksessä lienee yhtey- dessä tähän käsitykseen. Sinfonian lyhentämisestä tuli jopa tradi- tio: seuraavina vuosina myös Wienissä, Pariisissa ja Lontoossa esitettiin tynkä- versioita. Teoksen aikakäsitys ennakoi myöhempiä romantikoita, Bruckneria ja Mahleria; kokonaisuuksia hallitsevat laajat kaarrokset ja suuri mittakaava. Täys- ja myöhäisromantiikan sinfonioi- hin verrattuna Schubertin yhdeksäs on kestoltaan silti vain keskitasoa. Sinfonia tarjoilee anteliaasti Schubertin viehättävimpiä aihelmia sekä varsinai- sessa teema-aineistossa että siirtymän kaltaisissa muodostelmissa. Laajahko avausjakso patoaa jännitteitä, joiden purkautuminen tempaisee ensimmäisen osan vauhdikkaasti liikkeelle. Andanten lempeän melankolista poljentoa värittä- vät aika-ajoin dramaattiset purkaukset. Wieniläinen eleganssi leimaa kolman- nen osan Trioa, jota kehystää maanlä- heinen Scherzo. Päätösosa vahvoine nelisävelisine säveltoistomotiiveineen ja vaskikuoroi- neen on esimerkki tyypillisestä voiton- finaalista. Schubertin yhdeksännessä sinfoniassa kuulijaa pitävät otteessaan tarkkaan harkitut sisäiset kontrastit ja taidokkaasti toteutettu osien välinen yhtenäisyys. Pekka Miettinen
Made with FlippingBook - Online magazine maker