DMITRI SOSTAKOVITS: SINFONIA NRO 5 Dmitri Šostakovitšin (1906–1975) vuonna 1937 valmistunut viides sinfonia on pysynyt vuosikymmenet yhtenä eni- ten esitetyistä 1900-luvulla kirjoitetuista sinfonioista. Tämän monumentaalisen ja loistokkaan sävellyksen syntyhistoria on varsin erikoinen: Šostakovitš oli lähtenyt säveltäjänä omille teilleen heti suuren menestyksen saaneen esikoissinfonian jälkeen. Sävellysteknisesti melko roh- keiden toisen ja kolmannen sinfonian jälkeen oli vuorossa ooppera Mtsenskin kihlakunnan Lady Macbeth (toiselta nimeltään Katerina Izmailova ), joka oli liikaa itse Stalinillekin. Häntä on arveltu tammikuussa 1936 Pravdassa ilmesty- neen kuuluisan artikkelin ”Sekasotkua musiikin asemesta” kirjoittajaksi. Siinä arvosteltiin jälkikäteen kovin sanoin Šostakovitšin jo vähitellen suosituksi tullutta oopperaa, ja säveltäjä sai siinä samassa ankaran julkisen tuomion. Šos- takovitš vietti unettomia öitä vangitse- misen pelossa, Stalinin vihan kohteiksi joutuneille kun kävi yleensä huonosti. Sanonnaltaan rohkea ja rakenteel- taan monimutkainen neljäs sinfonia oli valmistunut noin vuotta ennen Pravdan artikkelia, mutta sen julkaiseminen ei tullut tässä tilanteessa kysymykseen. Tämä laaja teos sai kantaesityksensä vasta vuonna 1961, kahdeksan vuotta Stalinin kuoleman jälkeen. Šostakovitš keskittyi nyt täysillä viidennen sinfonian säveltämiseen. Hän joutui sovittelemaan yhteen omia ja vallanpitäjien sanelemia poliittis-taiteellisia päämääriä – tällai- nen tasapainoilu ei varmastikaan ollut ongelmatonta. Kun viidennen sinfonian loistokas kantaesitys oli päättynyt, ei
varmaan kenellekään kuulijalle jää- nyt epäselväksi, että uusi sinfonia oli suurenmoinen kompromissi: säveltä- jän oma ääni oli vahvasti läsnä, mutta mukautettuna tyylikkäästi niihin normei- hin, joiden puitteissa toimiminen saattoi taata hengen säilymisen. Monet särmät ja rosot olivat tasoittuneet, ja tilalla oli sävellysteknisesti sovinnaisempaa, joskin selkeämpää ja helpommin puhut- televampaa materiaalia. Šostakovitš ei halunnut tahallaan ärsyttää poliitikkoja, mutta totesi myöhemmin, ettei kenelle- kään voinut olla epäselvää mistä viides sinfonia kertoo – ”se on riemua ruoskan alla”. Neuvostoliiton 20-vuotisjuhlien yhtey- dessä Leningradissa 1937 Jevgeni Mravinskin johdolla kantaesitetty sin- fonia aloitti saman tien voittokulkunsa ympäri maailmaa aina Yhdysvaltoja myöten. Sen loistokkuutta ja selkeyttä kiiteltiin, ja sitä pidettiin nerokkaana kompromissina. Toki sinfoniasta löy- tyy Šostakovitšille tyypilliseen tapaan myös vakavuutta ja syvällisyyttä. Näitä ominaisuuksia löytyy ennen kaikkea Largo-osasta, joka on teoksen selkeä painopiste. Finaalin osin arvoitukselli- nen ja pohdiskeleva tunnelma huipen- tuu hieman yllättäen varsin ”sankarilli- sesti”. Vasta eräissä 1960- ja 1970-luvun teoksissaan Šostakovitš palasi takaisin sille tielle, jonka tuli jättäneeksi Pravdan artikkelin myötä, hienoimpina esimerk- keinään kaksi viimeistä sinfoniaa. Myös neljäs sinfonia on vähitellen vakiinnutta- nut asemansa myöhäisen kantaesityk- sensä jälkeen. Viides sinfonia kuullaan Lahdessa vuoden 1958 ensiesityksen jälkeen nyt kahdeksatta kertaa. Hannu Kivilä
Made with FlippingBook - Online magazine maker