Tieteestä & Tekniikasta
Komposiittimateriaalien tieteenala ja teollisuudenala ovat alati muuttuvia sisältönsä puolesta ja enimmäkseen muutos on nopeasti lisääntyvä tieto ja menetelmät. Erilaiset valmistustekniikat ja niihin liittyvä digitaalinen operointi ja optimaalinen käyttö kasvattavat myös koulutuksessa tarvittavaa laitekantaa ja lisenssikantaa. Onneksi eri tieteenalat toimivat hyvin keskenään ja monenlaisia resursseja voidaan hankkia (yliopistoissa) yhdessä ja soveltaa niitä koulutukseen ja teknologian tutkimukseen. Kuitulujitteisten komposiittien yliopisto-opetusta Suomessa
Teksti: Prof. Mikko Kanerva, Tampereen yliopisto ja asst. prof. Humberto Almeida Jr, LUT-yliopisto
Komposiitteja, kun niil- lä tarkoitetaan erilaisia jat- kuvalla kuidulla lujitettu- ja monimateriaaleja, ope- tetaan Suomessa. Opetus keskittyy pääosin maiste- riopintoihin, eli diplomi-in- sinöörin koulutuksen vii- meisille vuosille, koska ymmärrys ja analyysival- mius edellyttävät opiskeli- joilta tukevaa taustatietout- ta muun muassa materiaa- leista ja lujuusopista. Tampereen yliopistos- sa komposiittien valmis- tusta käsitellään jo kandi- daatin tutkinnon aikana. Kurssi Polymeeripohjais- ten Materiaalien Valmistus- menetelmät, ja tulevaisuu- dessa Materiaalien Proses- sointi (MSE.250, MSE.330) on rakennettu moduuleiksi, joista opiskelija itse valitsee tärkeimmiksi katsomansa määrättyä materiaaliryh- mää käsittelevät moduulit. Komposiittien valmistusta käsitellään varsin yleisel- lä tasolla niin, että opiskeli-
Dosentti Petri Kere (KONE Oyj) vierailevana luennoitsijana kertomassa UltraRope TM komposiittiköydestä [2] Advanced Composites kurssilla Tampereen yliopiston kampuksella. (Kuva: Mikko Kanerva)
14 MUOVIPLAST 3/2025
Made with FlippingBook - Online magazine maker