Muoviplast 3/2025

Ekstruusiopäivät 2025: Kestävää kehitystä ja teknologista edelläkävijyyttä Lahdessa

Muoviyhdistyksen järjestämät perinteiset Ekstruusiopäivät kokosivat jälleen yhteen muovialan asiantuntijat ja ammattilaiset 21.–22.5.2025 Lahden Sibeliustalolle. Tapahtuma tarjosi kattavan katsauksen ekstruusioteknologian ajankohtaisiin aiheisiin, vastuullisuuteen ja alan kehityssuuntiin.

vista ilmaisista koulutuksista, joita kertoi itse kuunnelleensa esi- merkiksi ajaessaan autolla työmatkoja. Kari Aaltonen (NG Nordic Oy) lähestyi tuotannosta kuvatun hyvin havainnollisen videon kautta kuluttajamuovipakkaus- ten hyödyntämistä ekstruusion raaka-aineena. Sen jälkeen Vil- le Riekkinen (Business Finland) esitteli julkisia rahoitusmahdol- lisuuksia muovialalla. Riekkinen kannusti tutustumaan rahoi- tusmahdollisuuksiin ja niiden kriteereihin huolellisesti ja tar- vittaessa olemaan yhteydessä. Osoittautui, että yleisöstä moni olikin jo mukana Business Finlandin tarjoamissa rahoituksissa, mutta lisää on varmasti mahdollista tunnistaa ja kehittää lisää rahoitettavia projekteja. Iltapäivän teknisissä luennoissa Detlef Kaul (DKHV Gmbh) kertoi puhalluskalvolinjan modernisoinnista ja Jukka Elfström (Schaeffler Finland Oy) esitteli langattoman OPTIME-ekosys- teemin hyödyntämistä tuotannon laadun ja tehokkuuden var- mistamisessa. Päivä päättyi Muoviyhdistyksen kevätkokoukseen ja yhtei- seen illalliseen Solo Sokos Seurahuoneella, jossa verkostoitumi- nen jatkui rennossa ilmapiirissä. Illallisella luonnollisesti huo- mioitiin tilaisuuden yhteistyökumppanit. Yhteistyökumppanien avulla mahdollistetaan tapahtumien yhteiset illalliset ja illallisel- la tapahtuva verkostoituminen. Toisen päivän ohjelmassa korostuivat vastuullisuus ja kier- totalous. Luennoilla käsiteltiin muun muassa prosessiveden hukkalämmön hyödyntämistä, koneturvallisuuden haasteita sekä tilastollisten menetelmien käyttöä reseptinkehityksessä ja ekstruusioprosessin kehittämisessä. Toinen päivä käynnistyi Antti Porkan (Calefa Oy) luennolla prosessiveden hukkalämmön hyödyntämisestä – konkreetti- nen esimerkki energiatehokkuuden lisäämisestä. Porkka herät- teli yleisöä tunnistamaan energiaa tehdasalueella yksinkertai- sella väittämällä: Kaikki tontille ostettu energia poistuu lämpönä, joka on hyvin usein otettavissa talteen. Ja kaikkiin näihin läm- pölähteisiin on löydettävissä talteenottokeino. Porkan luennon jälkeen Raimo Hevosmaa (Schmersal Oy) puolestaan nosti esiin koneturvallisuuden haasteet ja työnantajan vastuun. Matti Pesonen (Quality Knowhow Karjalainen) esitteli tilastol- lisia menetelmiä ja DMAIC-prosessia ekstruusion kehitystyössä Uponorilla. Kuulimme havainnollisen esimerkin Minitab-ohjel- man datalähtöisestä lähestymistavasta, joka saa aikaan konkreet- tisia tuloksia. Reseptin kehitystyön konkreettisessa esimerkis- sä oli tuloksena sekä parempi laatu, että merkittävä rahansäästö.

Teksti: Mirja Juslin, Muoviyhdistys ry Kuvat: Esa Heritty, Sun NÄKYMÄ OY

Upeat puitteet Ekstruusiopäiville Sibeliustalo tarjosi vuoden 2025 Ekstruusiopäiville upeat puitteet, joissa yhdistyvät suomalainen puuarkkitehtuuri, teollisuushis- toria ja nykyaikainen tapahtumatekniikka. Sibeliustalo kohoaa Vesijärven rannalla, aivan sataman tuntumassa. Vuonna 2000 valmistunut rakennus on suunniteltu arkkitehtien Kimmo Lin- tulan ja Hannu Tikan toimesta, ja sen suunnittelussa on hyö- dynnetty suomalaisen metsän estetiikkaa. Sibeliustalon sijain- ti Vesijärven rannalla ja sen yhdistelmä modernia puuarkkiteh- tuuria ja historiallista teollisuusmiljöötä tekevät siitä ainutlaa- tuisen tapahtumapaikan. Ekstruusiopäivien osallistujat pääsi- vät nauttimaan paitsi asiantuntevista luennoista myös inspi- roivasta ympäristöstä, joka tukee oppimista ja verkostoitumista. Metsähalli yhdistää rakennuksen eri osat ja tarjoaa avaran tilan esimerkiksi näyttelyille ja verkostoitumistauoille. Ekstruusiopäi- vien lounaat pidettiin tässä upeassa tilassa. Varsinainen seminaa- ri sekä kevätkokous järjestettiin Sibeliustalon Kongressisiivessä. Monipuolinen ohjelma ja asiantuntijaluennot Kaksipäiväisen seminaarin aikana kuultiin useita asiantuntija- luentoja, jotka käsittelivät muun muassa korkeajännitevoima- kaapelien valmistusprosessia, huoltovarmuutta, kuluttajamuo- vipakkausten hyödyntämistä ekstruusion raaka-aineena sekä julkisia rahoitusmahdollisuuksia muovialalla. Päivän avasivat Muoviyhdistyksen Mirja Juslin ja Niina Les- kinen . Ensimmäisessä esityksessä Janne Harjuhahto (Maille- fer Extrusion Oy) syventyi korkeajännitevoimakaapelien valmis- tusprosessiin muovien näkökulmasta. Seuraavaksi Susan Jäs- peri (Muoviteollisuus ry) valotti huoltovarmuuden tilaa ja mer- kitystä. Jäsperi herätteli yrityksiä varmistamaan oma varautu- minen hyvissä ajoin hyvällä ajalla. Hän kertoi myös tarjolla ole-

24 MUOVIPLAST 3/2025

Made with FlippingBook - Online magazine maker