LAHDEN SINFONIAKUORON NAISÄÄNET Lahden Sinfoniakuoron alku- piste ajoittuu vuoteen 2017 ja Suomen itsenäisyyden satavuo- tisjuhliin, kun Päijät-Hämeen lauluharrastajista koottiin kuo- roja juhlatilaisuuksiin. Menes- tyksekästä projektia jatkettiin jo seuraavana syksynä kokoa- malla alueen harrastajat jälleen yhteen – tällä kertaa Sinfonia Lahden kevätkauden 2019 päättäneeseen Beethovenin yhdeksänteen sinfoniaan. Siitä lähtien Lahden Sinfoniakuoro on esiintynyt mm. Dominante-kuo- rolla vahvistettuna esimerkiksi Carminan Buranan ja Verdin Requiemin kaltaisissa suurteok- sissa. Uusia jäseniä otetaan säännöllisesti koelaulujen kautta mukaan. Nyt jo noin 55-henki- seksi kasvanut Lahden sinfonia- kuoro esiintyy toisinaan myös a cappella, ja ensi syksynä kuoro esittää Lohjan kaupunginorkes- terin kanssa Johannes Brahmsin Saksalaisen requiemin. Kuoroa on alusta lähtien luotsannut Jukka Jokitalo, joka tunnetaan esimerkiksi Hiljaa Ensemblen ja vokaaliyhtye Incanton johta- jana. Varajohtajana toimii Hannu Marjamäki.
Joonatan Lappalainen Hiroto Sahi TUUBA Einari Järvinen
VIULU Deniz Gedik Natalia Hódi Miihkali Kerkkänen Helena Kujala Elias Kylliäinen Eetu Kärhä Elina Lauri Iida Murtoniemi Anna Poikela Inari Puhakka Alina Siirala Onni Tiukkanen ALTTOVIULU Oula Angervo Outi Gedik Laura Haltia SELLO Sini Hintikka Ada-Emilia Junnila Jenni Olli Frank Sundqvist KONTRABASSO
TRUMPETTI Peppi Ikonen Nelli Leppäniemi Viggo Sundqvist Toivo Talasma KÄYRÄTORVI
Auri Hannus Iivari Kokkala Vilja Räihä Elsa Toijonen
Lauri Tuomiaro Leo Vauhkonen PASUUNA Veikko Hautsalo Inari Setälä Juhani Smolander HARPPU Iida Nykänen CELESTA / PIANO Tuukka Mitrunen
Erik Ehrström Vilja Hannus Veikko Ikonen Joel Peltonen Johannes Riskala Joona Takanen HUILU Olivia Mikkonen Aliina Vuento OBOE Alba Acosta Törmälehto KLARINETTI
Nikolas Moliski Jino Pieviläinen FAGOTTI Veli Nisonen LYÖMÄSOITTIMET Aku Heinonen Mitja Koskiluoma
Jaani Länsiö
Made with FlippingBook - Online magazine maker