Sinfonia Lahti käsiohjelma Näkemiin, Dalia!

MARJUKKA TEPPONEN Marjukka Tepposen (s. 1984) ura oopperalaulajana alkoi, kun hän pääsi laulamaan Savonlinnan oopperajuhlien kuoroon vuonna 2006. Kaksi vuotta myöhemmin hän voitti Timo Musta- kallio -laulukilpailun, ja vuonna 2010 hänet palkittiin Lappeenrannan laulu- kilpailun voittajana. Sittemmin hän on noussut yhdeksi Suomen kansainväli- sesti menestyneimmistä sopraanoista. Olavinlinna on kuitenkin säilynyt hänelle erityisen merkittävänä esiintymispaik- kana, ja viime vuosina hän on tulkinnut siellä oopperajuhlien yhteydessä muun muassa Julian roolin Gounod’n Romeo ja Juliassa sekä Donna Annan roolin Mozartin Don Giovannissa . Musiikki on ollut osa Tepposen elämää varhaisesta lapsuudesta lähtien – hän aloitti pianotunnit jo viisivuotiaana ennen siirtymistään lauluopintoihin. Hän opiskeli laulua Jyväskylässä Päivi Virolainen-Kalpion johdolla ja valmistui vuonna 2007. Opinnot jatkuivat Sibe- lius-Akatemiassa, jossa hän suoritti lauludiplomin vuonna 2011 opettajanaan Marjut Hannula. Solistidebyyttinsä Tep- ponen teki vuonna 2009 Keski-Suomen alueoopperassa Violettana Verdin La Traviatassa . Suomen kansallisoopperassa Tepponen esiintyy säännöllisesti merkittävissä rooleissa. Hänet on nähty muun muassa Fiordiligin roolissa Mozartin Così fan tuttessa , Blanche de la Forcen roolissa Poulencin Karmeliittasisarissa , Woglin-

den roolissa Wagnerin Reininkullassa ja Jumalten tuhossa sekä Elisabettan roolissa Verdin Don Carlossa . Nykyoop- peroiden osalta Tepponen on toiminut solistina esimerkiksi Jaakko Kuusiston Jää -oopperassa ja Apocalyptica-sellis- tiduon säveltämässä Indigo -metallioop- perassa. Tällä kaudella Tepponen toimii residens- sitaiteilijana arvostetussa Semperoper Dresdenissä, jossa hän tulkitsee kevään aikana muun muassa Cio-Cio-Sanin roolin Puccinin Madama Butterflyssa , Mimìn roolin Puccinin La Bohèmessa ja Tatianan roolin Tšaikovskin Jevgeni Oneginissa . Kauden huipennuksena hän esiintyy kesällä solistina Sibeliuk- sen Kullervossa Bregenzin festivaalilla Wienin filharmonikkojen kanssa Juk- ka-Pekka Sarasteen johdolla. Elle Palmu

Made with FlippingBook - Online magazine maker