MATTI TURUNEN Basso Matti Turunen on toiminut Suo- men kansallisoopperan solistina vuo- desta 2019 lähtien. Turunen on nähty Kansallisoopperan lavalla muun muassa Collinen roolissa Puccinin La Bohè- messa , Timurina Puccinin Turandotissa sekä vaikuttavana Fafnerina Wagnerin Siegfriedissä . Turusen kansainvälisen uran yhtenä merkittävimpänä kohokohtana mainitta- koon, että hän sai työskennellä legen- daarisen Daniel Barenboimin tahtipui- kon alla Milanon La Scalassa vuonna 2010 tulkitessaan Fasoltin roolin Wag- nerin Reininkullassa . Turusen laajaan repertuaariin kuuluvat myös esimerkiksi Hundingin rooli Wagnerin Valkyyrioissa , Sarastron rooli Mozartin Taikahuilussa , Bartolon rooli Mozartin Figaron häissä ja Zunigan rooli Bizet’n Carmenissa . Joensuusta kotoisin oleva Turunen opiskeli pianonsoittoa Joensuun kon- servatoriossa ja sittemmin laulua sekä Joensuun että Helsingin konservatori- oissa. Hän on opiskellut kirkkomusiikkia Sibelius-Akatemiassa, ja on toiselta ammatiltaan kanttori. Oopperalaulua Turunen on opiskellut esimerkiksi Savonlinnan Musiikkiakatemiassa, ja hänen tärkeimpinä mentoreinaan ovat toimineet Matti Salminen ja Jaakko Ryhänen. Lisäksi hän on täydentä- nyt opintojaan Tom Krausen, Jorma Hynnisen, James Vaughnin ja Jeffrey Goldbergin ohjauksessa. Turuselle on myönnetty Suomen Wagner-seuran Bayreuth-stipendi vuonna 2017.
Kesällä 2024 Turunen debytoi solistina Savonlinnan Oopperajuhlilla vaikutta- vana Commendatorena Mozartin Don Giovannissa . Tulevana kesänä hän palaa Olavinlinnan lavalle kahteen vaativaan rooliin: Timuriksi Turandotin tuotantoon sekä Varlaamiksi Musorgs- kin Boris Godunovin tuotantoon. Elle Palmu
Made with FlippingBook - Online magazine maker