Muoviplast 4–5/2025

Muovimaailman kiihkeä kesä

M aailman kesä 2025 oli täynnä tapahtumia, jotka heijastuvat myös Suomen muoviteollisuuteen. Monet niistä olivat asioita, joiden etenemistä olen kuvannut aiemmissa kolumneissa. USAn ja EU:n uusi kauppasopimus neuvoteltiin. Lopulta tulok- sena 27. heinäkuuta räpsähtivät 15 %:n yleistullit USA:aan vie- täville tuotteillemme. Vastatulleja ei asetettu, mutta EU:lle tuli erikoisia sitoumuksia ostaa tänne USA:sta valtavasti hiilivety- jä petrokemiantuotantoon Trumpin toisen kauden loppuun asti. Tällainen pakkohankinta voi viivyttää muun muassa fossiili- hiilestä irtautumisen aikataulujamme, vaikka ennätysheltei- nen kesäkin muistutti irtautumisen välttämättömyydestä. Kom- mentoijasta riippuen saimme kauppasodassa torjuntavoiton tai koimme täyden kyykytyksen. No on se nyt luultavasti kuiten- kin edessä jotensakin ennustettavissa olevat pari vuotta ja tilan- teen vakautus, vaikkakin oli taka-askel maailman kaupalle ja EU:n painoarvolle. Maailmankaupan myllerrys ja murros kuiten- kin jatkuvat jännitteisinä. On paljon eri suuntiin asetettuja pol- kumyyntitulleja. Tulossa päästötulleja. On pakotteita. Yritykset tekevät vapautushakemuksia edellä mainituista ja alueet käyvät ristikkäisiä kahden välisiä kauppaneuvotteluja. EU:n kierrättämättömän muovipakkauksen ns. EU-omava- ramaksu päätettiin kesällä nostaa 800 eurosta 1 000 euroon per tuhat kiloa vuodesta 2028. EU-tasolla kerätään siten noin 9 mil- jardia euroa käytännössä muovipakkauksiin liittyvää veroa kai- kilta jäsenmailta. Toisaalta EU on luvannut keventää etenkin PK -yritysten sääntelykuormaa 35 %. Keventäminen kyllä etenee kovin nihkeästi. Nyt uusimpana pienenä mainintana olisi mah- dollinen luopuminen niin sanotusta SCIP-tietokantailmoituksis- ta. Valmistajan ei enää erikseen kaiken REACH- ja muun vaati- muksenmukaisuussääntelyn lisäksi tarvitsisi ilmoittaa, missä sen muovituotteessa voi olla huolta aiheuttavia yhdisteitä. Mel- ko iso, alunperin ehkä hyvää tarkoittanut EU-byrokratia, josta ei lopulta ollut vastaavaa hyötyä muun muassa kierrättäjille, joita varten se pakotettiin tehtäväksi. Todella hämmentävän sekavia ja hankalia uusia pakkonormeja on kuitenkin yhä tulossa muo- vialallemme pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen sekä pellettihuk- ka-asetuksen myötä. Muoviteollisuus ry seuraa ja vaikuttaa näi-

hin yrittäen minimoida negatiiviset liiketoimintavaikutukset. Yksi tiukkaan seurattu asia oli YK:n muovijätesopimusneuvot- telujen jatkoaika Genevessä. Olin 14.8. MTV3:n Huomenta Suo- messa kertomassa sopimisprosessista ja muoveista yleisimmin- kin. Silloin ei vieläkään sopimusta oltu saatu aikaan. Jatkamme siltä osin seurantaa. Luottoluokittaja Fitch päätti 25.7.2025 alentaa Suomen luotto- luokitusta. Maamme talous kyntää syvällä ja esimerkiksi avoin- ten työpaikkojen määrä kävi juuri vuosituhannen alimmalla tasollaan. Teollisuuden vetoapu Suomelle alkaa olla kuin mopon moottori yrittämässä kuljettaa liian isoa risteilijää. No eihän tästä ole kuin yksi suunta Suomelle, eli ylös. Ja on vajoamisen päättymisestä jo pienen pieniä merkkejäkin. Teh- dyt osittaisetkin uudistukset ja vaikkapa Saksan korjausliik- keet alkavat purra. Vientitaseemme on ylijäämäinen. Suomen muovituotevalmistus on noussut tilauksissa vähitellen noin vuoden ajan. Odotukset ovat varovaisen toiveikkaat myös jat- kon suhteen. Rakentamisen vaisuus vaivaa meitä eniten, koska vähintään viidennes täällä valmistetuista muovituotteista liit- tyy rakentamiseen. Alihankintaketjujen muoviyrityksissä on tehty todella hartiavoimin töitä uusien markkinoiden ja asiak- kaiden hankinnassa. Laadukas kotimainen muovituote vie mei- tä hitaan varmasti kohti parempia aikoja ja jo on korkea aikakin.

Vesa Kärhä

Kirjoittaja on Muoviteollisuus ry:n toimitusjohtaja, joka on uransa aikana huomannut, että juuri kesäl- lä muovien ympärillä kuhisee. Silloin on uutispulaa, ihmiset liikkuvat ulkona, puuhailevat ja funtsivat kai- kenlaista, on tarvetta saada asiat valmiiksi ennen lomia tai mikä niitä muovijuttuja sitten nostaakaan.

32 MUOVIPLAST 4–5/2025

Made with FlippingBook - Online magazine maker