TERMIPOLIISILLA ON ASIAA Esko J. Pääkkönen
Kierrätys, minne menossa?
T ermipoliisilla on ollut hyvä kuva Suomen muovien kierrätystilanteesta. Kansa kantaa mielellään muovi- pakkaukset Rinki-säiliöihin, pullojen palautus kelpaisi kestävän kehityksen esimerkiksi ja muidenkin muo- vituotteiden kierrätys aktivoituu. Tosin termi ”kovamuovi”, jolla kodin muoviesineitä kampanjaluonteisesti kerätään, saa Termi- poliisin irvistelemään. Tämän vuoden aikana on käynyt selville, että muovipakkaus- ten kierrätysaste on meillä huono, noin 30 %, eikä lähelläkään tavoitetta 50 %. Tästä syystä Suomi maksaa EU:lle 90 miljoonaa euroa vuodessa erityisenä omavaramaksuna. Kumma kun täs- tä ei olla kovin huolissaan. Syntyisiköhän meteliä siitä, jos Suo- mi joutuisi maksamaan summan selvänä sakkona? Termipolii- si ei tosin voi vilpittömästi uskoa joidenkin maiden kierrätys- asteen suuruuteen. Jos muskelimaa Saksakaan ei ole päässyt 50 %:iin, niin on vaikea uskoa suurempia lukuja eräillä valtioil- la. Tulee mieleen, että suuret kierrätysprosentit on saatu aikaan puliveivaamalla. Ovatko kerätyt ja prosessoidut määrät oikeita ja luvut tarkistettavissa? Ilkeästi ajatellen 90 miljoonalla eurolla saisi Suomikin järjestettyä jättimäisen puliveivauksen ja kierrä- tysasteen ylös. Onkohan EU:ssa oikeasti analysoitu, onko muovi- en kierrätystavoite edes realistinen? Ehkäpä siellä päättäjät eivät tiedä vaikeuksista tai tunne pakkausmuovien monitahoisuutta. Kierrätykselle näyttää käyvän kuin monelle muullekin uudel- le toiminnalle, alussa ollaan innokkaita ja aktiivisia, mutta jon- kin ajan kuluttua mielenkiinto lopahtaa. Termipoliisin mieles- tä muovinkierrätys lähti hyvin käyntiin ja siihen fokusoidut- tiin asiantuntevasti kun muovipakkauksille oli oma tuottajayh- teisö Suomen Uusiomuovi Oy. Kun uusi jätelaki hajautti toimin- nan kaikkiin materiaaleihin, ei uusilla toimijoilla ole asiantunte- musta eikä erikseen mielenkiintoa muoveihin, joten vauhti hii- puu varsinkin kun Suomen talous on kuralla. On toki ymmär- rettävä maailman poliittisen tilanteen vaikutus muoveihin täl- lä hetkellä. Ukrainan sota hallitsee uutisia ja Yhdysvaltojen pre- sidentin harrastama poukkoilu on vienyt pohjan tulevaisuuden suunnittelulta ja monelta kansainväliseltä järjestöltä. Vihreät asiat kuten ilmastonmuutos tai ympäristönhoito on jätetty tär- keyslistan häntäpäähän. YK:n muovikokous Genevessä elokuus- sa paljasti, että kansainvälisten (usein amerikkalaislähtöisten) pakkaajajättien halu pienentää kehitysmaiden muoviroskakaso- ja on olematon, eivätkä petrokemian yritykset tietenkään halua
vähentää muovien tuotantoa eli supistaa liiketoimintaa. Toisaal- ta köyhät maat eivät ole innostuneita muoviroskien hallinnas- ta, koska se merkitsee heille kustannuksia. Muovien kierrätystä pidetään liian kalliina ja kemiallisen kierrätyksen investointeja toppuutellaan länsimaissa. Jos suuret maat ja auktoriteetit eivät pidä globaalia muovisopimusta tärkeänä, ei tavallinen suoma- lainenkaan välitä, eihän Suomen osuus maapallon pilaamises- ta ole kuin promillen luokkaa ja muoviroskaongelmat ovat jos- sain muualla. Vaikka media väittää muoviroskaa ja -hiukkasia ihmiskunnan suurimmaksi uhkaksi, kansalaiset ovat huoman- neet väitteen liioitteluksi. Kuluvan vuoden aikana Termipoliisi on tehnyt pakkausten kierrätyksestä seuraavia huomioita Nokian näkökulmasta. On muutamia paikkoja, joissa lajipuhtaita muovipakkauk- sia palautuisi automaattisesti kierrätykseen. Tällaisia ovat esi- merkiksi kauppojen pullo- ja tölkkipalautuspisteet kuten Muo- viPlastissa 6/2024 esiteltiin. Palautuksessa käytetyt muovikas- sit menevät sekajätteeksi eli energiantuottoon, koska säiliöt tai luukut on väärin suunniteltu. Juhannuksen aikoihin Termipo- liisi näki taas, että muovikasseja oli työnnetty kaikkiin mahdol- lisiin aukkoihin Lidlin palautuspisteillä. Citymarketissa Nokial- la on muovijätesäiliö jopa poistettu ja siellä oli vain kartonki- ja sekajäteaukot kuvan 1 tapaan.
Kuva 1. Pullojen ja tölkkien palautuspiste Nokian Citymarketissa, muovinkeräys poistettu.
36 MUOVIPLAST 4–5/2025
Made with FlippingBook - Online magazine maker