Muoviplast 4–5/2025

muotoihin – nauhanpätkän pituus ja suunta on täysin hallittavissa. - Esimerkiksi kelaustuotteissa pys- tyy ATL-teknologialla tekemään jopa säiliön päädyt täysin optimoidusti. Mihinkään kohtaan ei tule ylimää- räistä paksuutta - niin kuin tavalli- sessa säiliön kuitukelauksessa - mikä säästää materiaalia ja painoa loppu- tuotteessa, kertoo Luthada. Addcomposites on toimittanut jo viitisenkymmentä laitteistoa, kun mukaan lasketaan sekä AFP- tai ATL-kuidun asettelupäät sekä kom- posiittivalmistuksen robottisolut. Yrityksessä on noin kymmenkun- ta työntekijää, lähes kaikilla akatee- minen koulutus ja lähes kaikki ovat ulkomaalaistaustaisia. Kolme työnte- kijöistä puhuu suomea kotikielenään. Päämarkkinat ovat olleet tähän asti tutkimuslaitoksissa, ja instituuttien ja teollisuuden välimaastossa. Näköpii- rissä on jo, että teollisuus tulee näyt- telemään jatkossa yhä isompaa osaa laitteiden markkinoista. Kaikki toi- mitukset ovat menneet ulkomaille. Luonnollisesti ensin ilmailupuolen valmistajat ovat etukenossa, mutta myös puolustusvälinealalla on kiin- nostusta. Laitteiston hinnasta on vai- kea antaa edes arviota, koska modu- laarisuudesta huolimatta järjestelmät ovat aina räätälöityjä. Jonkinlaisek- si osviitaksi voi sanoa, että AFP- tai ATL-asettelupään vuokrakustannus voisi olla 3500 eur/kk, jos robottisolu

on jo valmiiksi asennettuna.

Pravin Luthada ohjelmoi isompaa ATL-laitetta

lujitettujen muottien, valmistus kiinnostaa. Ilman muuta on suu- ri etu, jos voi tulla tutustumaan omassa kotimaassaan tuotanto- laitteisiin. Myös jonkin tuotteen valmistusprosessin muuttami- nen automaattiseksi on helppo käynnistää, kun voi toimia pai- kallisesti. Meillä on aina avoimet ovet alan kiinnostuneille asi- akkaille, sanoo James Kuligoski.

Milloinkahan ensimmäinen laite toimitetaan Suomeen? - Ei se kaukana ole. Mutta tämän kokoiset laitehankinnat vaati- vat investointipäätöksiä ja niihin menee aikaa vaihteleva määrä. Kaiken kaikkiaan liikevaihtomme jatkaa kasvuaan suunnilleen samalla kulmakertoimella. Teemme tällä hetkellä paljon kehi- tystyötä myös 3D-printtauksen kanssa ja siinä erityisesti muot- tien nopea valmistus kiinnostaa. Meidän erikoisuutenamme on tietysti lisätä muoviin jatkuvaa kuitua. Uskon, että meidän kon- septimme, että tehdään ensin 3D-printtaamalla pohjat ja sitten jatketaan lujemmalla ATL-menetelmällä työpinta, on tehokas tapa tehdä laadukkaita muotteja. Tyypillistä on, että 3D-printa- tusssa pohjarakenteessa on lujitetta esim. 20 % ja ATL-valmiste- tussa työpinnassa noin 60 %. Ja työ tehdään tietysti samalla lait- teella. Muoveina voi käyttää sovelluksen mukaan kaikkea mah- dollista PLA-muovista lähtien ja lujitteena lasikuitua tai hiilikui- tua. Blokista tehtävään muottiin verrattuna etuna on, että mate- riaalihukkaa ei ole ollenkaan ja aikasäästö on myös merkittävä, kun välivaiheet puuttuvat, Luthada jatkaa. - Olemme valmiita kehittämään asiakkaiden kanssa valmis- tustekniikkaa tämän tyyppisissä automaattisissa menetelmis- sä. Haluaisin rohkaista suomalaisia yrityksiä ottamaan yhteyt- tä matalalla kynnyksellä, jos robottiavusteinen komposiittien, tai

SEURAATHAN MEITÄ JO SOMESSA?

Muoviyhdistys / Finnish Plastics Association muoviyhdistys _finnishplastics Muoviyhdistys / Finnish Plastics Association

4–5/2025 MUOVIPLAST 41

Made with FlippingBook - Online magazine maker