JEAN SIBELIUS: SINFONIA NRO 6
ensimmäisen, kolmannen ja neljännen osan avaussivuilla ei toden totta ole etu- merkintää, on todennäköisesti soveliaam- paa kutsua teosta pikemmin ”sinfoniaksi doorisessa moodissa” kuin ”sinfoniaksi d-mollissa” (partituurin etusivulla ei ole mitään mainintaa sävellajista). Osa sinfo- nian materiaalista on koraalimaista, mutta Sibelius ei lainaa tai sävellä nimenomaisia koraaliteemoja. Sen sijaan hän viittaa epä- suorasti uskonnollisiin käsitteisiin, joilla ei ole välitöntä paikkaa hänen visiossaan sinfoniasta absoluuttisena musiikkina. Kuudennen sinfonian tekstuuria hallitse- vat jouset. Koko teoksen motiivien perus- materiaali löytyy levollisesta, polyfonisesta avauksesta: laskeva fraasi aivan alussa ja pian tämän jälkeen nouseva teema, joka kuullaan ensin oboen soittamana. Avauksen rauhallisuus antaa myöten eloi- sammalle musiikille, vaikka peruspulssi säilyykin samana. Vasta codassa matalien jousien tremolot ja kaukaiset torvisoinnut kertovat tunnelman tummenemisesta. Unelmoivassa ”hitaassa” osassa on epätavallinen rytminen vapaus, melkein kuin se olisi nuotinnettu ilman tahtiviivoja. Täydellisenä vastakohtana lyhyt scherzo on selkeä, maassa kiinni oleva kappale itsepintaisella trokeepulssilla. Finaali alkaa jalolla, säännöllisillä fraasinpi- tuuksilla olevalla melodialla, joka soite- taan vuorolaulun tapaan puupuhaltimilla/ korkeilla jousilla ja matalilla jousilla. Fraasit kadottavat kuitenkin asteittain symmet- riansa, ja musiikista tulee enenevässä määrin kiireellistä nousten hurjaan huip- pukohtaansa. Huippukohdan jälkimainin- geissa saavumme lopuksi koraalimaiseen teemaan, joka lopulta päästää sinfonian hiljaisuuteen. Sibelius omisti kuudennen sinfoniansa ruotsalaiselle säveltäjälle ja kapellimes- tarille Wilhelm Stenhammarille, joka oli hänen hyvä ystävänsä ja hänen musiik- kinsa uskollinen esitaistelija. Andrew Barnett
Sibelius alkoi luonnostella ideoita kuuden- teen sinfoniaansa jo vuosina 1914–15, kun viides sinfonia oli vielä piirustuslaudalla. Yhdessä kohtaa tätä varhaista vaihetta hän jopa suunnitteli sen muuttamista toi- seksi viulukonsertoksi (”Concerto lirico”). Seuraavina vuosina monia motiiveja kokeiltiin muissa yhteyksissä: viidennen sinfonian kanssa kokemiensa kamppailu- jen jälkeen Sibelius yritti edelleen sovittaa yhteen sinfonisen musiikkinsa muotoa ja sisältöä, ja kuudes sinfonia oli hänen tär- keysjärjestyksessään ensimmäisenä vasta vuonna 1922. Ennen kuin Sibelius sai sen valmiiksi, sai hän kokea henkilökohtai- sen tragedian: toukokuussa 1922 hänen suuresti rakastama veljensä Christian, etevä psykiatri ja amatöörisellisti, sairastui parantumattomasti, ja kuoli heinäkuun 2. päivänä. Vasta syyskuussa Sibelius pystyi keskittymään sinfoniaan, ja se työllisti häntä vuoden 1923 alkupuolelle asti. Sibelius johti kuudennen sinfoniansa kantaesityksen Helsingin filharmonisen orkesterin konsertissa 19.2.1923. Pian tämän jälkeen, hän kuvasi teostaan ruot- salaistoimittaja William Seymerille: ”Se on hyvin hiljainen sekä sävyltään että luonteeltaan … ja rakentuu – aivan kuten viideskin – pikemminkin lineaariselle kuin harmoniselle perustalle. Muutoin siinä on, kuten useimmissa muissakin sinfonioissa, neljä osaa, joita on kuiten- kin muodollisessa katsannossa käsitelty täysin vapaasti. Mikään niistä ei noudata tavanomaista sonaattimuotoa. … En muu- toin näe sinfoniaa pelkästään musiikkina, jossa on niin ja niin monta tahtia, vaan pikemminkin erään elämänprinsiipin, sie- lunelämäni erään vaiheen ilmauksena.” Ei ole epätavallista, että Sibeliuksen musiikissa on modaalisia sävyjä, mutta doorisuuden vaikutus kuudennessa sinfoniassa on erityisen ilmeinen. Kun
Made with FlippingBook - Online magazine maker