OPERETIN LUMOISSA Operetti on yleisimmän määritelmänsä mukaisesti kevyt ooppera, joka sisältää puhuttua dialogia, lauluja ja tansseja. Lajityypin musiikki on melodista ja perustuu 1800-luvun oopperatyylei- hin. Operetin kukoistuskausi kesti 1850-luvulta 1900-luvun puoliväliin, jolloin se oli jo sulautunut musikaaliin ja paljolti syrjäytynyt sen tieltä. Termi operetti tarkoitti alun perin lyhyttä tai muuten vähemmän kunnianhimoista oopperan johdannaista. Operetti nykymielessä on peräisin Parii- sista 1850-luvulta. Teostyypin taustalla vaikutti halu muodostaa keskitie yhä vakavammaksi ja kunnianhimoiseksi käyvän opéra comiquen ja toisaalta banaalin vaudevillen väliin. Operetin ensimmäinen suuri nimi Jacques Offen- bach (1819–1880) menestyi esittämällä ohjelmia, jotka koostuivat 2–3 satiiri- sesta sketsistä. Myöhemmin ne liitettiin toisiinsa kokoillan esityksiksi; nimitys oli alun perin opera bouffé . Offenbachin teokset menestyivät myös ulkomailla, ja kansallisia koulukuntia syntyi tämän myötä mm. Wienissä ( Operette ) ja Lon- toossa ( comic opera, comedy opera ). Termi operetti on jälkikäteen liitetty yleisnimityksenä kaikkiin kansallisiin tyyleihin. Operetti heijasteli aikakautensa vir- tauksia aihevalinnoissaan, juonikehitte- lyissään ja moraalisissa asenteissaan. Musiikkiteatterin suosituimpana ja kaupallisesti menestyneimpänä muo- tona operetti houkutteli suurta joukkoa säveltäjiä, libretistejä, esiintyjiä, tuottajia ja lavastajia. Puhutun dialogin keskei- nen asema teki operetista entistäkin riippuvaisemman vahvasta libretosta.
Parhaiten menestyneet operetit olivat useimmiten huomattavien näytelmäkir- jailijoiden kirjoittamia. Esiintyjät erikoistuivat operettiin, heiltä vaadittiin laulutaidon lisäksi näyttelijän- ja usein myös tanssijan taitoja. Myös säveltäjät erikoistuivat. Konserttimusiikin säveltäjinä paremmin tunnetut Bizet, Chabrier ja Delibes yrittelivät hekin operetin alalla, mutta vaatimattomalla menestyksellä. Varietee-elementtien mukaantulo erityisesti Lontoossa johti painopisteen siirtymiseen juonen kehittelystä kohti naiskauneuden, pukuloiston ja näyt- tävien lavaefektien esittelyä. Ainakin ensimmäiseen maailmansotaan saakka operetti säilytti 1800-luvun kevyisiin oopperatyyleihin perustuvan luon- teensa. Aistikkaan wieniläisoperetin voimakas renessanssi koettiin Franz Lehárin Iloisen lesken (1905) ansiosta. Teos saavutti kaikista opereteista suu- rimman kansainvälisen menestyksen. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen (1918–) klassisten standardien mukai- nen operetti alkoi jäädä vaudevilleen ja ajankohtaiseen tanssimusiikkiin perus- tuvan musikaalin jalkoihin; musiikin lisäksi operettien aihepiiri herttuoineen ja prinsessoineen koettiin eskapistisena ja vanhentuneena. Operetin kulta-aika päättyi viimeistään toiseen maailmanso- taan. Nykypäivänä operetti kuuluu enää harvemmin kaupallisten teattereiden ohjelmistoon. Operetteja kuuntelee lähinnä niihin erikoistunut yleisö kenties lukuun ottamatta teoksia, jotka luetaan oopperaohjelmistoon. Lajityypin uusi tuleminen edellyttäisi librettojen moder-
Made with FlippingBook - Online magazine maker