nisointia ja niissä usein esiintyvien oman ajan viittausten päivittämistä. Keski-Euroopassa, lähinnä Saksassa ja Itävallassa operetit kuuluvat ajoit- tain vakiintuneiden oopperatalojen ohjelmistoon. Niiden ajatellaan hieman keventävän oopperaohjelmistoa. Wienin Volksoper samoin kuin kylpyläkaupun- kien kesäfestivaalit esittävät säännölli- sesti operettia. Ranskassa järjestetään usein viikonloppuisin operettiesityksiä ja -festivaaleja eri paikkakunnilla. Angloamerikkalaisissa maissa musikaa- lit ovat ajaneet operetin ohi, vaikkakin on muistettava, että musikaalin ja ope- retin välinen raja on jokseenkin epä- määräinen. Musikaalit South Pacific, My Fair Lady, West Side Story, Viulunsoit- taja katolla ja Sweeney Todd voitaisiin nähdä operetin modernina jatkumona, joskin tuotantotapa, rakenne ja kohde- yleisö eroavat melkoisesti klassisesta operetista. Johann Strauss vanhempi (1804–1849) ja hänen kolme poikaansa Johann Strauss nuorempi (1825–1899), Josef Strauss (1827–1870) ja Eduard Strauss (1835–1916) kuuluivat itävaltalaiseen musiikkisukuun, joka on laajalti vai- kuttanut tanssimusiikin ja erityisesti wienervalssin kehitykseen ja voittokul- kuun maailmalla. Straussien johtamat tanssiorkesterit olivat erittäin suosittuja Euroopassa, ja poikien johdolla menes- tys ulottui aina Yhdysvaltoihin saakka. Wienervalssi alkoi Johann Strauss nuoremman käsittelyssä jalostua yksin- kertaisesta ländlervalssista taiteelliseen, tyyliteltyyn suuntaan. Muutkin tanssilajit kuten galopit, polkat ja katrillit saivat Strausseilta hienostuneen pintasilauk- sen. Johann Strauss nuorempi saavutti huomattavaa menestystä myös näyttä-
mömusiikin alueella, hänen opereteis- taan tunnetuin on Lepakko (1874). Emmerich Kálmánin (1882–1953) nuoruuden unelmiin kuului konserttipia- nistin ura. Unkarin Siófokista lähtöisin ollut Kálmán joutui kuitenkin tuskallisen niveltulehduksen takia luopumaan tästä haaveesta ja keskittymään säveltämi- seen. Bartókin ja Kodályn kurssitoverina Budapestissä opiskellut Kálmán sävelsi hyvän vastaanoton saaneita sinfonisia runoja. Varsinaista suosiota hän saavutti vasta humoristisilla kabareelauluil- laan, mikä johdatti hänet kohti kevyen musiikin ja operetin maailmaa. Valtaisan suosion saavuttaneet operetit Musta- laisruhtinatar (1915) ja Kreivitär Maritza (1924) ovat Kálmánin käsialaa. Franz Lehár (1870–1949) on operetin suurimpia nimiä. Unkarilaista sukujuurta oleva Lehár toimi uransa alkuvaiheessa sotilaskapellimestarina. Kiinnitys Theater an der Wieniin 1902 ja kasvava maine operetin parissa huipentuivat 1905 Iloiseen leskeen , josta tuli kautta aikojen menestyksekkäin operetti Wienissä ja eri puolilla maailmaa. Yksi Lehárin salaisuuksista lienee tanssin nostaminen operetin tärkeäksi elemen- tiksi. Slaavilais- ja pariisilaissävyt kaiken wieniläisyyden keskellä olivat myös tärkeässä roolissa Lehárin opereteissa, lemmenduettojen hurmaavaa aistilli- suutta unohtamatta. Pietro Mascagni (1863–1945) oli hank- kinut kokemusta operettisäveltäjänä ja johtanut Cremonan oopperaa useiden näytäntökausien ajan päättäessään osallistua yksinäytöksisten oopperoi- den sävellyskilpailuun 1888. Kilpailun voittajaksi 73 teoksen joukosta valittiin Giovanni Vergan hittinäytelmään perus- tunut Cavalleria rusticana . Näyttämöllä
Made with FlippingBook - Online magazine maker