Sinfonia Lahti käsiohjelma SSO orkesteripäivä

TERVETULOA 60. VALTAKUNNALLISILLE ORKESTERIPÄIVILLE

S uomalaiset orkesterit ovat terävämmäs- sä iskussa kuin koskaan. Orkesterien toimintaedellytykset eivät kuitenkaan ole muuttuneet samaan suuntaan, pikem- minkin päinvastoin. Yhteiskunnan tuki on käännetty äkisti alamäkeen. Samalla yhteiskunnan odotuk- set orkestereita kohtaan vain lisääntyvät. Jälkimmäinen muutos on tietysti resurssien vähentyessäkin tervetullut. Se on osoitus sii- tä, että orkesterien työ kiinnostaa. Orkesterit alkoivat Suomessa monipuo- listaa toimintaansa kauan ennen kuin tukijat ja yleisö hoksasivat sitä pyytääkään. Kasva- va osa orkesterien esiintymisistä on muita kuin perinteisiä konsertteja, jotka nekin ovat levittäytyneet konserttisalien ulkopuolelle mitä kirjavimpiin esiintymispaikkoihin. Samalla kun vaikkapa lastenmusiikki ja kevyt musiikki ovat saaneet pysyvän ja ar- vostetun sijan ohjelmistossa, orkesterit ovat laventaneet perusohjelmistoaan yhä moniulotteisemmaksi. Kulttuurien, kansalli- suuksien, sukupolvien ja sukupuolten kirjo on näkynyt ja kuulunut konserteissa. Orkesterit ovat lyhyesti sanottuna olleet edellä aikaansa, ja niin on hyvä jatkaa. Sa- malla on pidettävä luja tukijalka perintees- sä. Moninaisuuden vetovoimassa on tär- keää vaalia myös orkesterien keskeistä tehtävää eli vanhojen ja uusien klassikoiden soittamista niitä rakastavalle yleisön enem- mistölle, oli kyse sitten sinfonia-, barokki-, nykymusiikki-, viihde-, sotilasmusiikki- tai jazz-klassikoista. Orkesterien entisestään kohonnut musii- killinen taso, laaja-alaistunut ohjelmisto ja

kansainvälinen menestys ovat viime vuosi- na tuottaneet jatkuvia ilonaiheita. Ajankohtaisin ilon aihe on se, että Suo- men orkesterit kokoontuvat edistämään osaamistaan ja yhteistyötään juuri Lahteen. Ei voisi olla esikuvallisempaa huushollia 60. valtakunnallisille orkesteripäiville kuin 75-vuotispäiviään viettävä Sinfonia Lahti. Sinfonia Lahti on erinomainen esimerk- ki orkesteritoiminnan laventamisesta sekä omistautuneesta ja kekseliäästä yleisön pal- velemisesta. Sinfonia Lahti ja Lahden kaupunki taas ovat yhdessä erinomainen esimerkki pitkä- jänteisestä ja tavoitteellisesta yhteistyöstä, joka on tehnyt sekä orkesterista että kau- pungista maailmanlaajuisesti tunnettuja. On riemukasta, että voimme kaikki liittyä tähän erinomaiseen lahtelaiseen perhee- seen ja olla tiiviisti kolmen päivän ajan Sin- fonisesti yhdessä, aivan kuten Sinfonia Lah- den huolella vaalima tunnuslause lupaa. Pekka Seppänen Suomen Sinfoniaorkesterit ry:n puheenjohtaja

Made with FlippingBook - Online magazine maker