Pidin hanketta tämän jälkeen haudat- tuna, kunnes Elina Vähälä soitti minulle loppusyksyllä 2012. Elina oli eräältä saksalaiselta ystävältään kuullut viulu- konserttosuunnitelmani kariutumisesta ja ehdotti, että en hautaisi hanketta, vaan säveltäisin toisen viulukonser- ton tässä tapauksessa hänelle. Olin jo pitkään suunnitellut säveltäväni jotain myös Kymi Sinfoniettalle, josta sitten tuli konserton tilaaja. Viulu- tai sellokonserton säveltäminen on tavallista haasteellisempaa useasta syystä. Ensinnäkin merkittäviä kon- serttoja näille instrumenteille on jo niin monia, että ei ole helppo luoda uutta hyvää konserttoa kilpailemaan kaikkien vanhempien mestariteosten kanssa. Toi- seksi, jos haluaa säveltää todella idio- maattisesti viululle tai sellolle, vaarana on, että sävelkieli tulee kliseiseksi: alkaa liiaksi käyttää sellaisia kädelle hyvin istuvia kuvioita, joita näille soittimille sävelletty kirjallisuus on jo täynnä. Vuonna 1981 säveltämässäni 1. viulu- konsertossa ratkaisin ongelman siten, että solisti joutuu usein venyttämään kättään laajennettuihin otteisiin. Myös 2. viulukonsertossa esiintyy monesti laa- jennettuja otteita, ja samalla teoksessa on tavallista runsaammin kaksoisot- teita. Näin soolo-osuus soi kauttaal- taan normaalia täydemmin. Harjoittelin sävellystyön kestäessä ja teoksen valmistumisen jälkeenkin 2. konserton soolo-osuutta niin pitkään, että saatoin kirjoittaa soolo-osuuden kiperimpiin kohtiin myös kaikki sormitukset ja jousi- tukset. Teos on siten varsin viulistinen, vaikka se on samalla solistille erittäin vaativa. 1. konsertossani orkesterilla on monia suuria välisoittoja, ja sellaisia on myös
2. konsertossa, mutta kuitenkin vähem- män. Vähän yli puolituntinen toinen konsertto on siten selkeämmin solistin hallitsema suurisuuntainen virtuoo- siteos. Pyrin soolo-osuudessa lisäksi siihen, että se tarjoaisi solistille riittävästi mahdollisuuksia myös oman tulkinnalli- sen näkemyksensä toteuttamiseen. Voimakaspiirteinen ensimmäinen osa (Allegro) alkaa lyhyehköllä orkesterin johdannolla, jota seuraa solistin väkevä ensimmäinen repliikki. Osan keski- vaiheilla on kadenssi, ja osa loppuu nopeaa strettaan. Hitaassa toisessa osassa (Adagio) solisti hallitsee tapahtumia vielä ensimmäistä osaa enemmän. Adagio alkaa samalla solistin avausmotiivilla kuin ensimmäi- nen osakin, mutta nyt tämä on luonteel- taan lyyrisempi ja laulavampi. Dramaat- tisen huipennuksen jälkeen osa hiljenee flageolettisäveliin ja lopulta sävelten ja hälyjen välisiin ”puoliääniin”. Kolmas osa (Vivace, leggiero) on taas luonteeltaan tanssillinen ja edellisiä kepeämpi. Lopussa tempo kiihtyy villiin, virtuoosiseen prestissimoon. Konsertto on sävelletty loppukesän ja alkusyksyn aikana 2015. Elina Vähälä kantaesitti teoksen Eugene Tziganen johtaman Kymi Sinfoniettan kanssa Kot- kassa 30.11.2016. Kalevi Aho
Made with FlippingBook - Online magazine maker