lista päätyi lopulta laajaan valikoimaan muita teoksia, mm. Kyllikki -pianosarjaan ja Voces intimae -jousikvartettoon. Käänteisesti jotkut ideat ovat taas joh- dettu valmistumatta jääneistä teoksista: kalevalaisperäisestä sävelrunosta Luon- nottaren teemaan (josta kehittyi lopulta Pohjolan tytär ) ja Marjatta -nimisestä oratoriosta. Tässä vaiheessa uraansa, säveltäen mm. näyttämömusiikin Joutsikki , opuk- sen 50 kuusi laulua ja sinfonisen runon Öinen ratsastus ja auringonnousu , Sibe- lius oli siirtymässä pois romanttisesta tyylistä kohti suurempaa selkeyttä sekä muodon ja sonoriteetin säästeliäisyyttä. Näin ollen kolmas sinfonia välttelee tietoisesti esim. Skrjabinin Ekstaasin runoelman (1905–08) tai Mahlerin kahdeksannen sinfonian (1906–07) ylenpalttisuutta. Sen sijaan sinfonian avaava sellojen ja kontrabassojen lyhyt, säännöllinen ja rytmiltään kurinalainen teema määrittää tunnelman teokselle, joka suosii tiiviimpää, taloudellisem- paa ”klassista” tyyliä – ei neoklassista pastissia vaan lähempänä Sibeliuksen ystävän Ferruccio Busonin esittelemää käsitettä ”junge Klassizität” (”nuori klassistisuus”, joka halusi mennä etääm- mälle 1800-luvun ohjelmallisista pyrki- myksistä lähestyen Bachin ja Mozartin melodioita ja absoluuttista musiikkia). Muotonsa puolesta osa on yhtä hyvin järjestetty ja helppo seurattava kuin wieniläisklassisen sinfonian avausosa, ja tämä tuo mieleen Sibeliuksen lausuman: ”Mielestäni Mozartin allegro on sinfo- nian osan täydellisin esikuva. Ajatelkaa sen ihmeellistä yhtenäisyyttä ja kokonai- suutta! Se on kuin keskeytymätön virta, jossa mikään ei ole silmiinpistävää eikä vaikuta häiritsevästi muuhun.”
Hitaan osan näennäinen yksinkertaisuus kätkee sisäänsä ammattitaidon suuren hienostuneisuuden. Sen teemaa – jota Carpelan kuvasi ”ihmeelliseksi, kuin lapsen rukous” – toistetaan jatkuvasti ja hypnoottisesti sekä muunnellaan tässä muunnelma- ja rondo-muodon hybridissä. Finaali yhdistää scherzon ja finaalin tehtävät yhdeksi kokonaisuu- deksi. Sibelius itse kuvasi osaa ”ajatuk- sen kristallisoitumiseksi kaaoksesta”. ”Scherzossa” on monia lyhyitä motii- veja, ja niitä yhdistellään ja rinnastetaan näennäisen loputtomin yhdistelmin. Lopuksi ilmestyy jalo marssiteema, ensin tunnustelevasti ja sitten vakuutta- vasti selloilla. Kuten hitaassa osassakin, tätä teemaa toistetaan ja muunnetaan jatkuvasti, ja se hallitsee sinfonian loppuosaa ja lisääntyy intensiteetissään koko matkan teoksen loppuun asti. Andrew Barnett
Made with FlippingBook - Online magazine maker