jälkeen on sekä melodisesti että rytmi- sesti lähellä Beethovenin yhdeksännen finaalin Freude-teemaa. Kun tästä joku rohkeni huomauttaa Brahmsille, tokaisi säveltäjä häkeltymättä että ”aasikin voi sen kuulla”. Kapellimestari Hans von Bülowin kerrotaan luonnehtineen teosta osuvan kunnioittavasti Beethove- nin kymmenenneksi sinfoniaksi. Pitkä kypsyttely oli omiaan osoittamaan Brahmsin arvostusta sinfoniamuotoa ja Beethovenia kohtaan. Kai Maasalon mielestä Brahms yhdistää Beethovenin viidennen ja yhdeksännen sinfonian kohtalontunnelmat sekä kuudennen pastoraalirunouden harmoniseksi kokonaisuudeksi, jota leimaa hänen oma intohimoinen fantasiansa, koruton maskuliinisuutensa ja lämmin sydämelli- syytensä. Sinfonian ilmapiiriä on arvioitu ylevän epämaalliseksi, joskin traagiseksi ja pateettiseksikin, säveltäjän luonteen- piirteiden mukaisesti. Suuresta esiku- vastaan sinfoniassa muistuttaa vielä mm. neliosaisen kokonaisuuden muoto- ratkaisut sekä soinnillinen ankaruus. Pitkästä syntyhistoriasta huolimatta teos on tyylillisesti ja rakenteellisesti varsin ehjä kokonaisuus. Muodon suh- teen finaali lienee monimutkaisin, sillä pääteeman lisäksi siinä esiintyy lukuisia melodisia ajatuksia sekä myös muis- tumia hitaasta johdannosta. Ristiriitai- sesta vastaanotosta huolimatta Brahms varmasti tunsi sisimmässään tyydytystä sitkeän työn vaatineen teoksensa joh- dosta. Hänellä oli nyt rohkeutta ja voimavaroja käydä heti käsiksi uuteen sinfoniaan, jonka hän saikin valmiiksi jo seuraavana kesänä. Hannu Kivilä
Made with FlippingBook - Online magazine maker