ROBERT SCHUMANN: SELLOKONSERTTO Puhdasverisenä romantikkona pidetty Robert Schumann (1810–1856) sävelsi elämänsä aikana useita teoksia soolosoittimelle ja orkesterille, mutta vain kolme niistä hän nimesi konser- toksi. Kolmeenkymmeneen ikävuo- teensa mennessä Schumann oli sävel- tänyt lähinnä vain pianokappaleita, jotka luontuivat hänelle hyvin esim. liedien ja kamarimusiikin ohella. Orkesterisä- vellyksiä on sen sijaan arvosteltu usein rakenteen ja soitinnuksen heikkouk- sista. Nämä ominaisuudet jäävät kuiten- kin useimmiten taka-alalle voimakkaan ja omaperäisen tunnelatauksen sekä melodisen keksinnän ansiosta. Schumann sävelsi sellokonserttonsa vuonna 1850 muutamassa viikossa pian sen jälkeen, kun hän oli asettunut Dres- denistä Düsseldorfiin kaupungin musii- kinjohtajaksi. Samoihin aikoihin syntyi myös ”reiniläinen” sinfonia, ehkäpä suosituin ja soitetuin hänen neljästä hienosta sinfoniastaan. Soolokonser- tosta Schumann pyrki luomaan suuren romanttisen tyylilajin vastapainoksi puhtaalle virtuoosisuudelle, jota hän suorastaan vihasi. Schumann onnistui kohtalaisesti kunnianhimoisessa tavoit- teessaan, jonka huipentumana voidaan pitää esim. Brahmsin konserttoja. Sellokonsertto viehättää erityisesti sel- lon laulavien ja puhuttelevien melodioi- den ansiosta. Ne istuvatkin soolosoitti- melle erityisen hyvin. Teokseen ei sisälly ”perinteistä” virtuoosisuutta, mutta kyl- läkin teknisesti vaativaa lennokkuutta. Konserton kolme osaa soitetaan yhteen ilman taukoja, ja pianokonserton tapaan
ensiosan pääteeman muistuma yhdis- tää toisen ja kolmannen osan toisiinsa. Toinen osa sisältää solistin ja orkesterin soolosellistin lyhyen dueton - ehkäpä se on merkki siitä, että Schumann oli kiintynyt selloon jo lapsuusajoista läh- tien. Finaali on eräänlainen rondon ja sinfonisen sonaattimuodon yhdistelmä. Schumann teki konserttoon korjauksia vielä neljä vuotta teoksen valmistumi- sen jälkeen, mutta ei saanut kuulla sitä ennen kuolemaansa. Teoksen ensim- mäinen tiedossa oleva esitys oli Leipzi- gissä vasta vuonna 1860. Hannu Kivilä
LUDWIG VAN BEETHOVEN: SINFONIA NRO 3
Tunnettu tarina kertoo Ludwig van Beet- hovenin kolmannen sinfonian omistuk- seen liittyvistä kiemuroista. Beethoven kannatti Ranskan vallankumouksen ihanteita ja piti Napoleon Bonapartea niiden ruumiillistumana. Hän suunnitteli omistavansa sinfoniansa Bonapartelle, mutta sävellystyön edetessä loppu- vuodesta 1803 hän alkoi kuitenkin tulla toisiin ajatuksiin. Ruhtinas Lobkowitz oli tarjonnut omistuksesta muhkeaa palkkiota, jota Beethovenin oli vaikea vastustaa. Kuin tilauksesta Napoleon kruunasi itsensä keisariksi maaliskuussa 1804, jolloin Beethoven sai tekosyyn muuttaa suunnittelemaansa omistusta. Hän julisti Napoleonin tavalliseksi kuolevaiseksi
Made with FlippingBook - Online magazine maker