ANTONIO VIVALDI: VUODENAJAT
eli suurin piirtein ”harmonian ja keksimi- sen kokeilua”. Kokoelman neljä ensim- mäistä konserttoa tunnetaan nimellä Le quattro stagioni eli neljä vuodenaikaa, ja ne vakiinnuttivat nopeasti Vival- din nimeä yhä enemmän kotimaansa Italian ulkopuolella, etenkin Ranskassa. Kolmiosaiset konsertot on kirjoitettu sooloviululle ja jousiorkesterille, joita urkujen tai cembalon vahvistama con- tinuo tukee. Näissä teoksissa Vivaldin sävelkieli puhuu, maalaa, ja ilmaisee tunteita varsin kuvailevasti, ja konsertot ovatkin joskus luokiteltu 1700-luvun ehkäpä toimivimmaksi ohjelmamusii- kiksi. Partituurista on löydettävissä esim. linnunlaulua (jousien trillit), ukkosen lähestyminen (tremolo), sadepisaroiden putoaminen (pizzicatot) ja niin edelleen, unohtamatta käen kukkumista, lehtien kahinaa tai hyönteisten pörinää. Jokai- seen neljään konserttoon liittyy pieni runo, joka kuvailee kunkin vuodenajan iloja ja suruja. Vieläkään ei ole täyttä varmuutta siitä, ovatko tekstit Vivaldin itsensä käsialaa kuin ei myöskään siitä, ovatko ne kirjoitettu ennen vai jälkeen sävellystyön. Vuodenaikojen kuvailu sävelin on aidosti inspiroinut Vivaldia, joka on pan- nut paperille todella rohkeita soinnillisia ja rytmillisiä aiheita. Musiikki hätkähdyt- tää tänäkin päivänä ajattomuudellaan, aitoudellaan ja vilpittömyydellään. Konsertoista tuli jo Vivaldin elinaikana hänen tunnetuimmat sävellyksensä, oli- han vuodenaikoja kuvaava aihe tuolloin muodissa, ja suosittua myös maala- reiden ja runoilijoiden keskuudessa. Myöhemmin 1700-luvulla musiikkityylit ja -ihanteet vähitellen kuitenkin muut- tuivat, ja Vivaldi jäi pikkuhiljaa unoh- duksiin. Vasta viime vuosisadan alussa hänen sävellyksiään alettiin löytää uudelleen, ja 1950-luvulta lähtien niiden
Venetsialaissyntyinen Antonio Vivaldi (1678–1741) sai musiikin- ja viulunsoi- tonopetusta pääasiassa isältään, joka toimi muusikkona mm. Pyhän Markuk- sen kirkossa. Viidentoista ikäisenä hän ryhtyi opiskelemaan papiksi saaden pappisvihkimyksen noin kymmentä vuotta myöhemmin. Pappina työsken- tely jäi jo muutaman vuoden jälkeen mm. terveydellisten syiden vuoksi, ja Vivaldi siirtyi viulunsoitonopettajaksi yhteen Venetsian monista orpokodeista, Ospedale della Pietàan. Kyseessä oli eräänlainen varattomien tyttöjen hoitola, luostarimainen koulu, jossa tytöt saivat myös perusteellista laulun- ja soi- tonopetusta. Tämän koulun sittemmin kuuluisaksi tulleelle orkesterille Vivaldi kirjoitti useimmat konsertoistaan, mistä voi helposti päätellä, että tämän poik- keuksellisen ”sisäoppilaitosyhtyeen” on täytynyt tyydyttää tuolloin kaikkein korkeimmatkin ammatilliset vaatimukset. Vivaldista on joskus sanottu, että hän ei säveltänyt neljääsataa konserttoa, vaan saman konserton neljään sataan ker- taan. Tämä nykypäivän näkökulmasta kyseenalaiselta tuntuva toteamus pal- jastaa kuitenkin Vivaldin työskentelyn helppouden ja hänen valtavan sävellys- tuotantonsa, joka käsittää konserttojen lisäksi mm. sadoittain muita orkesterisä- vellyksiä, kirkkomusiikkia ja lähes puo- lensataa oopperaa, joista tosin useista on säilynyt jälkipolville ainoastaan teksti. Merkittävä tapaus oli kahdentoista viulukonserton julkaiseminen Amsterda- missa 1720-luvun puolivälissä nimellä Il cimento dell’ armonia e dell’ inventione ,
Made with FlippingBook - Online magazine maker