JEAN SIBELIUS: SATU Satu kuuluu Jean Sibeliuksen (1865- 1957) ensimmäisiin orkesterisävellyksiin Kullervo-sinfonian ja muutaman pieni- muotoisen teoksen ohella. Sävellyksen syntyhistorian yhteydessä on mainittava ennen kaikkea Helsingin Orkesteriyh- distyksen kapellimestari Robert Kajanus, joka oli ehdottanut Kullervo-sinfonian menestyksen innoittamana Sibeliukselle jonkin helpommin omaksuttavamman orkesteriteoksen säveltämistä. ”Moni säveltäjä on rikastunut sellaisella da capo -kappaleella”, hän selitti. Tieten- kään Sibelius ei ollut ajatellut mitään sellaista säveltäessään Satua, ja sen ymmärsi Kajanuskin heti partituuriin tutustuttuaan: teoksesta ei tullut sillä tavalla kansanomaista kuin hän oli mie- lessään kaavaillut. Sadun tarkemmat syntyvaiheet ovat olleet hämärän peitossa. Musiikin perustana on tiettävästi kesken jäänyt oktetto, jonka säveltämisen Sibelius oli aloittanut jo Wienissä opiskellessaan. Oktetto muuntui sittemmin septetoksi ja lopulta balettikohtaus numero kahdeksi. Säveltäjä on maininnut innoittajanaan myös sveitsiläisen taidemaalarin Arnold Böcklinin, jonka tuotantoon hän oli tutustunut perusteellisesti. Teoksen muita taustatekijöitä on pohdittu laajem- maltikin. Useat tutkijat ovat yrittäneet etsiä musiikin innoittajaksi kirjallista aihetta, mutta nämä selitykset säveltäjä aikoinaan kielsi jyrkästi, sanoutuen irti kaikista kirjallisista tulkinnoista. Sibeliuk- sen mukaan Satu ei esimerkiksi liittynyt Kalevalaan todeten muun muassa että ”jos Sadulle välttämättä haluaa etsiä folkloristisia liittymäkohtia, niin sen tun- nelma olisi varmaan lähempänä Eddaa kuin Kalevalaa”. Sibelius antoi myös
ymmärtää, että teos on psykologisesti kaikkein syvällisimpiä hänen tuotannos- saan: ”Siihen sisältyy koko nuoruuteni, se on erään sieluntilan ilmaus. Missään muussa teoksessa en ole paljastanut itseäni niin täysin kuin Sadussa”. Satu syntyi kesän ja syksyn aikana vuonna 1892 ja sai ensiesityksensä seuraavan vuoden helmikuussa Helsin- gin Orkesteriyhdistyksen (nyk. Helsingin kaupunginorkesteri) konsertissa sävel- täjän johdolla. Teos sai tiettävästi varsin lämpimän vastaanoton. Myötämielisiä olivat kriitikotkin, vaikka heidän lausun- tonsa tuntuivat ymmärrettävästi hieman epävarmoilta. Jotkut tiedot viittaavat tosin myös viileämpään reagointiin, mikä saattoi vaikuttaa siihen, ettei teosta kuultu enää kuin kerran ennen musiikin uudelleen muokkausta, mikä tapahtui vasta vuosisadan vaihteen jälkeen vuonna 1902 tapahtunutta Berliinin -esitystä varten. Satua uusies- saan Sibelius tiivisti kokonaismuotoa, karsi ja yhtenäisti tematiikkaa sekä hioi orkestraatiota. Sävellys myös lyheni jon- kin verran alkuperäisestä. Ensimmäistä versiota on pidetty romanttisempana ja rehevämmin soitinnettuna, kuin myös toisaalta karumpana, rosoisempana ja muodoltaan epäyhtenäisempänä. Uuden version myötä tunneasteikko saattoi hieman kaventua, mutta sävel- täjä itse oli kuitenkin varma tekemisis- tään – hänen mielestään lopullinen Satu oli taiteellisesti täysipainoisempi. Sadun (ja myöhemmin myös viulukonserton ja viidennen sinfonian) uusiminen kertoo lähinnä suuresta itsekriittisestä säveltä- jästä, jolla oli voimaa tehdä jo valmiista sävellyksestä entisestäänkin keskitet- ympi ja tiiviimpi. Hannu Kivilä
Made with FlippingBook - Online magazine maker