kista ei löydy todellista iloa. Prokofjev kommentoi: ”Tätä pohtien sävelsin uuden finaalin, niin eloisan ja iloisen, että koko osassa on ainoastaan duu- risointuja, mollikolmisoinnut puuttuvat kokonaan. Alkuperäisestä finaalistani pelastin vain toisen aiheen... tällainen finaali sopii varsin hyvin Mozartin tyy- liin.” Kaikesta näennäisestä klassismista huolimatta sinfoniaa ei ole mahdollista sekoittaa aitoon Mozartiin, eikä se var- masti ollut tarkoituskaan. Klassista teok- sessa on suppea orkesterikokoonpano, lyhyehkö kesto, neliosaisuus, kolmisoin- tupohjaiset harmoniat ja tematiikka sekä tietyt rakenneratkaisut. Aitoa, äkkivää- rää Prokofjevia ovat puolestaan soinnu- tuksen ja tonaliteetin tahallinen kulmik- kuus, ääriosien erittäin nopeat tempot, yleinen pulssin ja rytmiikan korostumi- nen sekä omintakeinen soitinnus. Musiikin historian kannalta Klassinen sinfonia on merkkiteos sikäli, että sen on katsottu olevan yksi maailmansotien välisen ajan valtatyylin, uusklassismin avausteoksista. Modernin klassikon aseman saavuttanut sinfonia kuuluu Prokofjevin suosituimpiin teoksiin. Pekka Miettinen
Made with FlippingBook - Online magazine maker